Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Budjettivaltuusto kiirehti homekiinteistöjen korjaamista

Hämeenlinnalaiset valtuutetut puhuivat poikkeuksellisen paljon budjettivaltuustossa. Monena vuonna budjetti on nuijittu vauhdilla kasaan, mutta nyt juttua riitti ja muutoksia tehtiin.

Tarja Filatov

Demarit olivat kohtuullisen tyytyväisiä valmisteltuun budjettiin, mutta muutamaan asiaan halusimme muutosta. Emme voineet hyväksyä terveydenhuollon maksujen korotusta. Maan hallitus teki päätöksen, joka mahdollisti maksujen korottamisen jopa 30 prosenttia. Demarit ovat johdonmukaisesti vastustaneet tätä korotusta. Tutkimustulokset osoittavat, että juuri pienituloiset jättävät käyttämättä palveluja, koska heillä ei ole varaa terveydenhuollon maksuihin. Tämä lisää terveyseroja ja johtaa siihen, että ihmiset ajautuvat kalliimpiin hoitoihin. Edellisessä valtuustossa vielä voitimme äänestyksen, mutta tällä kertaa ikävä kyllä hävisimme ja maksuja korotetaan.

Toinen iso asia liittyi sisäilmaongelmaisten kiinteistöjen korjaamiseen. Halusimme, että tutkitaan Hämeenlinna-rahaston mahdollinen käyttö koulukiinteistöjen korjaamisen vauhdittamiseksi. Hämeenlinnan kaupungin tavoitteena on terveet ja turvalliset tilat. Tavoite on hyvä, mutta todellisuudessa Hämeenlinnan koulujen kunto on heikko. Koululaiset, päiväkotilapset ja henkilökunta ovat olleet väistötiloissa usean vuoden ajan. Sisäilmaongelmaisia tiloja on ilmaantunut vuosittain yhä enemmän.

Palveluverkkosuunnitelman mukaisella aikataululla uusien koulu- ja päiväkotitilojen rakentamiseen kuluu jopa 10 vuotta. Aikataulu on liian hidas.

Syksyllä 2018 väistötiloissa on jo yli 1500 nuorta. Yhä useamman oppilaan, opettajan ja muun henkilökunnan terveys ei kestä sisäilmaongelmaisten tilojen rasitusta.

Palveluverkkosuunnitelman mukaisella aikataululla uusien koulu- ja päiväkotitilojen rakentamiseen kuluu jopa 10 vuotta. Aikataulu on liian hidas, kun punnitaan terveydellisiä ja toiminnallisia haittoja tiloissa työskenteleville.  SDP valtuustoryhmä ehdotti nopeutettua aikataulua investointien toteuttamiseksi. Koulurakentamisen investoinnit voidaan koota isommaksi kokonaisuusuudeksi ja näin saada säästöjä suunnittelussa ja urakkakilpailun järjestämisessä sekä urakoinnissa.

Hämeenlinnan kaupungin normaali investointibudjetti ei mahdollista isoja kouluremontteja. Sen vuoksi tulee tutkia Hämeenlinna-rahaston yli 100 miljoonan euron pääomien hyödyntämistä. Kyse on tulevaisuuden investoimisesta, mikä sopii rahaston alkuperäiseen perustamisajatukseen. Asiasta keskusteltiin pitkään, pontta vastustettiin, mutta lopputulemana saatiin budjettiin päätös, joka edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin korjausinvestointiohjelman vauhdittamiseksi. Hyvä näin!

Kolmas tavoitteemme oli, että teatterin rahoitusta ei leikattaisi. Tämän äänestyksen ikävä kyllä hävisimme. Tulos on surullinen, varsinkin koska kaupunki julistaa olevansa kulttuurikaupunki.

Neljäntenä halusimme varmistaa, että Luotsin rahoitus turvataan ja kaikkein vaikeimmassa olevien työttömien palvelut turvataan. Tämä asia hoitui onneksi jo ennen valtuustoa, joten emme joutuneet asiasta äänestämään. Vaadimme uusia neuvotteluja kaupungin ja Luotsin välille, jotta Luotsi ei joudu irtisanomaan henkilöstöään. Kaupunginjohtaja järjesti neuvottelun ja vakava tilanne päättyi onnellisesti. Säästöjä jaksotetaan ja irtisanomisilta vältytään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE