Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Bullsille tappio – Markkanen kahmi 10 levypalloa ja ylsi jälleen tupla-tuplaan

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls on hävinnyt Washington Wizardsille pistein 90–101. Markkanen ylsi ottelussa tupla-tuplaan, kun hän heitti 12 pistettä ja kahmi kymmenen levypalloa.

Bullsin paras pistemies oli Justin Holiday 15 pisteellään.

Bulls pelasi Wizardia vastaan ilman Zach LaVinea, joka heitti Bullsin voittoon varhain eilen Suomen aikaa loppuneessa ottelussa. Myöskään Kris Dunnia ei vieläkään nähty kentällä.

Dunn on joutunut jättämään päähän saamansa tärskyn takia nyt jo kymmenen ottelua väliin. LaVinen kentältä piti puolestaan poissa vanha vamma, jonka takia Bulls ei ole päästänyt yhdysvaltalaispelaajaa kentälle perättäisinä päivinä. Chicago Sun-Times –lehden mukaan LaVine on sanonut rajoituksen olevan vaikea.

– Mutta se on jotakin, mitä minun täytyy tehdä oman turvallisuuteni takia, hän jatkoi.

LaVine debytoi Bullsin paidassa tammikuussa kuntoutettuaan lähes vuoden ajan polvensa eturistisidettä. Alussa Bulls rajoitti hänen ottelukohtaisen peliaikansa 20 minuuttiin.

Sittemmin LaVine on saanut pelata enemmän kuin 20 minuuttia kerrallaan, mutta perättäisinä päivinä hän ei ole vieläkään päässyt kentälle saadakseen tarpeeksi lepoa.

Lisää aiheesta

Bullsin päävalmentajan Fred Hoibergin mukaan tilanne arvioidaan uudestaan tähdistöottelun takia pidetyn tauon jälkeen.

Bullsilla oli ennen eilistä voittoaan takanaan seitsemän perättäistä tappiota. Seuraavaksi joukkue kohtaa Orlando Magicin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE