Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Carl Bildt kehottaa Eurooppaa tukemaan Erdogania – “Onnistunut kaappaus Turkissa olisi vienyt maan veriseen sisällissotaan”

Lännen ja Turkin välit näyttivät kiristyvän entisestään, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan piti tiistaina kovasanaisen puheen, jossa hän syytti länsimaita terrorismin tukemisesta.

– Herätys Eurooppa, seiso Erdoganin tukena!

Moni Turkin viimeaikaisia tapahtumia seurannut EU-eurooppalainen saattaa hierasta silmiään tällaisesta kehotuksesta – puhumattakaan siitä, että se tulee Carl Bildtiltä, oikeistolaista maltillista kokoomusta edustavalta Ruotsin entiseltä pää- ja ulkoministeriltä.

Kirjoituksessaan Politico-julkaisun Euroopan versiossa Bildt arvostelee Euroopan johtajien reaktiota sotilasvallankaappauksen yritykseen Turkissa 15. heinäkuuta. Bildt kuvaa sitä laimeaksi ja pitää mahdollisena, että asenne johtaa presidentti Recep Tayyip Erdoganin johtaman Turkin uudelleen lämpiävään yhteistyöhön Venäjän kanssa.

Bildt maalaa kirjoituksessa synkin värein, millainen verenvuodatus olisi seurannut, mikäli “juntta” olisi yrityksessään onnistunut.

Bildt muistuttaa tankeista Ateenan kaduilla keväällä 1967 ja Kairon väkivallasta kesällä 2013.

– Onnistunut kaappaus Turkissa olisi vienyt maan sisällissotaan. Sen seuraukset olisivat olleet äärimmäiset.

– Miljoonat kaaosta, kuolemaa ja väkivaltaa pakenevat turkkilaiset olisivat liittyneet yli kahteen miljonaan Syyrian pakolaiseen, jotka odottavat Turkissa pääsyä Eurooppaan. Eurooppa olisi kohdannut pakolaiskriisin, joka olisi ylittänyt laajuudessaan vuoden 2015.

Lisää aiheesta

Bildt muistuttaa, ettei EU ole joutunut kokemaan vakavaa sotilasvallankaappausta tai sen yritystä ja että Turkin poliittiset puolueet löysivät nopeasti toisensa tuomitessaan kaappauksen yksimielisesti.

– Kaappausyönä EU:lta kesti jonkin aikaa tuomita tapahtumat. Ei myöskään ollut merkkiäkään EU-edustajien lentämisestä Turkkiin tukemaan maan perustuslaillista järjestystä.

Bildtin mukaan EU olisi paljon paremmissa asemissa nyt, jos sen johtajat olisivat menneet välittömästi Turkkiin, ilmaisseet tukensa hallitukselle ja tuominneet kaappausyrityksen.

Bildtin mukaan Eurooppa olisi kohdannut pakolaiskriisin, joka olisi ylittänyt laajuudessaan vuoden 2015.

Tekstiä voi lukea myös sillä silmällä, että Carld Bildt toimii nyt Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon neuvonantajana.

Senkö vuoksi Erdoganin Turkin ja Vladimir Putinin johtaman Venäjän lähentyminen huolettaa?

Ukrainan Poroshenkoa sellainen kehitys ei taatusti lämmitä.

Bildt ilmaiseekin huolensa siitä, että Putin voi olla ensimmäinen valtionpäämies, jonka Erdogan tapaa kaappausyrityksen jälkeen.

– Jos niin käy, se on häpeä Euroopalle, hän sivaltaa.

Carl Bildt on toiminut Ruotsin pääministerinä (1991–1994) ja ulkoministerinä (2006–2014). Ruotsin kokoomuksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1986–1999.

Bildtin Politico-kirjoituksesta uutisoi ensin Verkkouutiset.

Turkin liberaalit piirit ihmettelevät Bildtin kaltaisia kommentaattoreita.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta kommentoi Carl Bildtin kirjoitusta Demokraatti.fi:lle.

– Ymmärrän Bildtin perusargumentiksi sen, että riippumatta henkilöistä ja puolueista EU:n pitää seistä vaaleilla valitun hallinnon takana. Se on hänen perusviestinsä, Alaranta sanoo.

Alarannan mukaan on syytä muistaa, että Bildt kuuluu niihin henkilöihin, joita Turkin liberaalit piirit ovat ihmetelleet.

Vähän liioitellen he puhuvat ryhmästä “hyödyllisinä idiootteina”. Tarkoittaen sitä, että Bildtin kaltaiset kommentaattorit ovat vielä ihan viime vuosina puhuneet Turkista jonkinlaisena muslimidemokratian mallimaana.

– Tavallaan he ovat jatkaneet sitä juttua, joka oli yleinen aikavälillä 2005-2010.

– Olen pitänyt sitä erikoisena, ja monet liberaalit Turkissa ovat sitä kritisoineet. Miten juttu voi edelleen jatkua, vaikka maa on autoritaarisen islamistisen hallinnon alla? Alaranta kysyy.

Bildtin olisi Alarannan mielestä pitänyt nostaa kirjoituksessaan esille myös se, ettei Turkissa ole ollut oikeusvaltiota olemassa viimeiseen viiteen vuoteen.

– Presidentti käyttää valtaa yli perustuslain, hän sanoo.

Bildtin kommenttia UPIn Alaranta pitää yhdellä sanalla yliampuvana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE