Luis ja Pedro Sartori do Vale ovat veljeksiä, jotka olivat tehneet, yllätys, yllätys, veljeyttä käsittelevän esityksen Dois. Se perustui veljesten omiin muistoihin ja kokemuksiin tästä elämän ikäisestä sisarussuhteesta, josta ei koskaan pääse täysin eroon.

Teoksen kokoavana punaisena lankana oli heidän yhteinen jousiammuntaharrastuksensa. Jousta, nuolia ja ampumista käytettiin monella tapaa kuvamaan sekä veljesten välistä kilpailua että heidän keskinäistä kiintymystään ja yhteyttään. Lämminhenkisessä ja naljailevan huumorin sävyttämässä esityksessä toisesta otettiin mittaa muun muassa akrobaattisessa juoksukilpailussa tai leikkisässä painissa. Enkä totisesti ole koskaan aikaisemmin nähnyt, kuinka housut puetaan päälle ilman käsiä pelkillä vartalon liikkeillä. Ja tietysti musiikin mukaan tarkasti aksentoiden kuten kaikki muukin, mitä tässä mainiossa esityksessä tehtiin.

Circo Aereo – Concerto Planos. Kuva: Ahti Kaukoniemi

Tapani Rinteen, Tuomas Norvion ja Klemolan luoma musiikki oli ennen kaikkea tapahtumaa ympäröivä äänimaisema, joka sekä osallistui että johti muita tapahtumia. Huikeinta musiikin ja akrobatian yhdistelemistä oli kohtaus, jossa huilisti Hanna Kinnunen roikkui ja pyöri köyden varassa keskellä yleisöä.

Kamppila ja Karhu esittivät monenlaisia lyhyitä soolo- tai yhteisnumeroita, joista kuitenkin kokonaisuutena tuli sellainen tunne että yhteen oli kerätty kaikenlaista, mitä kumpikin nyt sattui osaamaan jättipallolla temppuilusta hiusten varassa roikkumiseen ilman sen suurempaa punaista lankaa.

Tai ehkä tämä kaoottisuus olikin esityksen ohjaajan Sanna Silvennoisen tarkoitus. Lähietäisyydellä tapahtuvasta neonvärisiin pukuihin sonnustautuneiden muusikoiden, kuvataiteilijan tai kirjava-asuisten sirkuslaisten toiminnasta sai valita haluamansa seurattavaksi. Päämääänä oli vain kokea jotakin ilman sen suurempaa sisältöä.

Yablochkov Candle. Kuva: Kimmo Metsäranta

Cirko-keskuksen Solmu-saliin oli luotu viitteellisesti hämärän klubin miljöö ilma-akrobaatti Ilona Jäntin ja muusikko Aino Vennan yhteisesitystä Yablochkov Candle varten. Tämä tunnin mittainen konsertin ja akrobatian yhdistelmä oli juuri niin kiehtova ja omaperäinen kuin näiltä kahdelta omalakiselta taiteilijalta voi odottaakin. Nina Jatulin luomat mustat asut paljetteineen toivat mukaan häivähdyksen menneiden aikojen glamouria.

Samaa glamouriin kuuluvaa etäisyyttä ja tyylikkyyttä oli myös esiintyjien esitystyylissä. Vennan sävellyksiä tulkitsivat hänen upean laulunsa lisäksi vain kitara ja Erik Michelsenin kontrabasso.

Jäntin taitavat esitykset yleisön keskellä olevalla vannetrapetsilla ja köydellä olivat niin sulavia kuin hän olisi ollut yhtä välineidensä kanssa. Yllättävät ilmestymiset lamppujen joukkoon tai verhojen välistä ikkunalle olivat kuin henkäyksiä jostain oudommasta.

Tyylikäs ja hieno esitys, jota olisi seurannut toisen mokoman lisää.

Limits. Kuva: Mats Bäcker

Festivaalin päätti Kansallisteatterissa tämän vuoden päävieras ruotsalainen Cirkus Cirkör tuliterällä esityksellään Limits, jonka kantaesitys oli maaliskuussa Ruotsissa. Nimensä mukaisesti esitys käsitteli ihmisten luomia rajoja. Sekä kuvitteellisia, mutta ennen kaikkea konkreettisia.

Vuonna 1995 perustetun nykysirkuksen yksi päätehtävä on muuttaa maailmaa sirkuksen avulla. Se tarkoittaa muu muassa hyvinkin yhteiskunnallisia ja kantaa ottavia esityksiä, mutta unohtamatta sirkukseen kuuluvaa taitavuutta ja taidokkuutta.

Kaikkea tätä Limits oli. Se otti vahvasti kantaa päivän polttavaan kysymykseen pakolaisuudesta ja maahanmuutosta, mutta ei sortunut antamaan sormi pystyssä ohjeita, miten asiat pitäisi konkreettisesti ratkaista. Sen se kyllä julisti, että rajat, niin kuvitellut kuin todellisetkin, niin yksittäisen ihmisen kohdalla kuin maidenkin välillä on tehty ylitettäväksi.

Esityksessä käytettiin taustakuvina hienojen projisointien lisäksi erilaisia lukuja ja laskelmia maailman tämän hetkisestä pakolaistilanteesta. Myös ääninauhalla kuultiin kotinsa jättämään joutuneiden kertomuksia. Niihin ei kuitenkaan jääty vellomaan, vaan pääpaino oli silti sirkustaidoissa.

Esityksen viisi sirkustaiteilijaa edustivat akrobatian eri lajeja sekä jongleerausta. Varsinainen multitaskaaja oli esityksen musiikista ja Samuel Anderssonin sävellyksien tulkinnasta vastannut Thea Åslund. Mikä huikea taito ja kirjo niin äänen käytössä kuin soittimissa sen lisäksi, että hän liikkui lähes koko ajan näyttämöllä esityksen mukana.

Kukin esiintyjä hallitsi useampia akrobatian lajeja, mutta ehkä kaikkein monipuolisin oli ilma-akrobaatti Saara Ahola, joka hienojen trapetsi-ja köysiosuuksiensa lisäksi oli myös osaava pariakrobaatti. Hänen taitavana parinaan pariakrobatiassa oli Peter Åberg, jonka ominta alaa taisi kuitenkin olla jongleeraus. Sen verran konstikkaita olivat hänen pallo-, keila- ja rengastemppunsa.

Sen sijaan hänen väliajan jälkeen olleesta Rubikinkuutio-osuudesta en innostunut. Se tuntui turhalta höpöttelyltä, joka pudotti esityksen intensiteettiä.

Aivan uskomaton oli Manda Rydman suosikkivälinellään rengastrapetsilla. Hänen kehonsa taipui lähes millaisiin asentoihin tahansa. Anton Graaf ja Einar Kling-Odencrants puolestaan hallitsivat taidokkaasti kahta sirkuksen näyttävintä välinettä vipulautaa ja trampoliinia.

Cirkus Cirkörin perustajan ja johtajan Tilde Björforsin suunnittelema ja ohjaama Limits oli ajateltua ja näyttävää nykysirkusta, jossa vahvan yhteiskunnallisen sanoman lisäksi oli myös sirkuksen lumoa ja tekemisen riemua.

ANNIKKI ALKU