Viime viikon lopulla järjestetty festivaali sisälsi kolme hyvin erilaista teosta, joista yksi oli kotimainen kantaesitys. Myös esityspaikat poikkesivat kaikkein totutuimmista.

Ruotsalaisen Svalbard Companyn esitys “All Genius All Idiot” oli kyllä Cirko-keskuksen näyttämöllä, mutta Salla Hakanpään sooloteos “Dive” Helsinginkadun urheilutalon uimahallissa ja Alma Lehmuskallion ja työryhmän uutuusteos “Sivuhenkilöt” Suomenlinnan Tenalji von Fersenin juhlatilassa.

Vaikka Hakanpään veden alla tapahtuvaan toimintaan perustuvaa Divea ei voi esittää muualla kuin uimahalleissa, niin eniten paikkasidonnainen oli mielestäni Sivuhenkilöt. Sen koko dramaturgia ja osittain toimintakin perustuivat Tenalji von Fersenin juhlatilan rakenteisiin ja muotoon, joita esitys käyttikin erittäin monipuolisesti hyväkseen niin visuaalisesti kuin sirkusteknisestikin. Kuluneet tiiliseinät loivat myös aivan omanlaisensa atmosfäärin viime vuosisadan alun hääkuvan henkiin heräävien ihmisten välisiin suhteisiin.

Vanhaa valokuvaamojen valokuvaustapaa taustafondeineen ja kameran räpsähdyksineen käytettiin myös rakenteellisesti ja symbolisesti siirtymissä kohtauksesta toiseen. Paljon symboliikkaa sisältyi myös Janne Vasaman suunnittelemien lavastuksen ja pukujen yksityiskohtiin kuten vaikkapa lasimurskalla peitetty ikkunalauta, jossa isoäiti ”asui” tai vaimon irtoavat kädet ja jalat.

Vähitellen Eira Virekosken kirjoittamista aluksi hyvin absurdeilta ja irrallisilta vaikuttavista kohtauksista muotoutui herkkä ja riipaiseva ihmissuhdekudelma, jonka keskeisin sisältö oli kykenemättömyys toisen kohtaamiseen ja koskettamiseen niin konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin. Vain eläintä saattoi koskettaa ja siksi ehkä oli parempi muuttua vaikka hevoseksi hellyyttä saadakseen.

Alma Lehmuskallion ohjaus perustui vahvasti fyysiseen ilmaisuun. Puheen ohella tilanteita kuljettivat ja tunteita ilmaistiin myös akrobatian keinoin.

Akrobaatti Henna Kaikulan omaan maailmaansa vähitellen katoava isoäiti oli koskettava roolityö ja hänen taiteilunsa ikkunalasien välissä vaikuttavaa. Milla Järvisen esittämän salaperäisen saksalaisen Gerdan vauhdikas ilma-akrobatia rautasängyn korkeassa päädyssä jäi etäisyyden vuoksi hiukan taustalle.

Epätoivoisesti elämää hallitsemaan pyrkinyt mutta tunteensa kivettänyt rampa vaimo  (Ulla Raitio) oli tavallaan tapahtumien keskipiste, jonka kautta kaikkea katseltiin. Naisten väliin sitten murskautui aviomies (Saku Mäkelä), joka toi tuskansa näkyviin vain lyhyin akrobaattisin purkauksin.

Sivuhenkilöt, jonka esitykset jatkuvat vielä joulukuun alkuun asti, on hallittu esityskokonaisuus, joka yhtä aikaa onnistuu olemaan sekä selittämätön että helposti vastaan otettavissa.

Huikea muodonmuutos

Köysiakrobaatti Salla Hakanpään Dive -esityksessä yhdistyy lumoavasti kaksi vastakkaista elementtiä, ilma ja vesi. Kolmen vuoden takaisessa palkitussa Pinta-esityksessä vesi oli mukana pärskeinä ja heijastavana peilinä. Nyt siihen sukelletaan konkreettisesti ja se on jopa ilmaa merkittävämpi akrobatiaympäristö.

Musta köysi vie valkoasuisen neidon syvyyksiin, jossa hänestä kuoriutuu aivan uusi ja verevämpi nainen. Ja tälläkin kertaa syynä on rakkaus kuin H. C. Andersenin klassikkosadussa pienestä merenneidosta. Rakkauden kohde on kalan ja hylkeen mieleen tuova hieman koominen mieshahmo. Ja ääni hengityksen muodossa on nytkin hintana muodonmuutoksesta.

Hakanpään taituruus on uskomatonta. Esityksen veden alaiset osuudet eivät ole vain pieniä pyrähdyksiä, vaan pitkiä kohtauksia, joissa tapahtuu paljon. Ne vaativat huikeaa oman kehon ja hengityksen hallintaa. Yleisö näkee kohtaukset tietenkin veden läpi, mutta ennen kaikkea livevideona, joka tuo tapahtumat esille aivan toisella tavalla.

Painottomuus tai sen illuusio on yhdistävä tekijä niin ilma- kuin vesiakrobatiassa. Mutta kun ilmassa köyden kanssa liikkeissä on voimaa ja tiukkaa hallintaa, vedessä kaikki on kevyempää ja pehmeämpää.

Taitavaa sekoilua

Svalbard Companyn neljän miehen, Benjamin Smithin, John Simon Wibornin, Tom Brandin ja Santiago Ruiz Albalaten palkittu esitys” All Genius All Idiot” oli runsaan tunnin mittainen tykitys visuaalista rähjäromantiikkaa, taitavaa ja monipuolista akrobatiaa, itse tehtyä livemusiikkia sekä runsain mitoin miehistä sekoilua ja uhoilua drag-elementtejä unohtamatta. Tietoisen kaoottiselta näyttävän kokonaisuuden punaisena lankana oli ihmisen eläimellisyys sekä nerouden ja idioottimaisuuden yhtäaikaisuus ihmisen toiminnassa.

Esitys siirtyi tempusta toiseen kuin ohimennen, kiinalaisesta tolpasta vertikaaliköyteen, päälläseisonnasta lattia-akrobatiaan. Välillä otettiin yhteen ja sitten taas tehtiin asioita yhdessä ilman sen kummempaa sisältöä tai päämäärää. Tai siis sellaiselta sen haluttiin näyttävän.

Erittäin hyvin yhteen toimivan ryhmän esitys oli mustanpuhuvan röyhkeä, mutta myös nautinnollisen viihdyttävä.

Annikki Alku