Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Citygroup: Trumpin valintaa saattaa seurata globaali taantuma

Donald Trump piti eilen puhetta Manchersterissa, New Hampshiressa.

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi voisi johtaa globaaliin taantumaan, varoittaa pankkijätti Citigroup. Yhdysvaltain suurimpiin pankkeihin lukeutuva investointipankki julkisti arvionsa torstaina.

Trumpin voitto voisi arvion mukaan laskea globaalia bruttokansantuotteen kasvua jopa 0,8 prosenttiyksikköä muun muassa epävarmuuden lisääntymisen takia.

Hillary Clintonin voitto sen sijaan saattaisi Citigroupin mukaan johtaa suurempaan poliittiseen jatkuvuuteen ja sitä myöten suurempaan varmuuteen markkinoilla.

Citigroupin pääekonomisti Willem Buiter sanoi, että marraskuun presidentinvaalit ovat suuri epävarmuuden aihe maailmantaloudelle.

Presidentinvaalien kampanja sai torstaina entistäkin synkempiä sävyjä. Sekä Clinton että Trump syyttivät toisiaan rasismista. Clintonin mukaan Trump flirttailee rasismin ja vainoharhaisten ajatusten kanssa.

Trump puolestaan väitti, että Clinton on rasisti ja että Bill ja Hillary Clintonin säätiö on “rikollinen hanke”.

New York Times -lehti arvioi torstaina, että republikaanien ehdokkaalla Trumpilla on 12 prosentin mahdollisuus voittaa demokraattipuolueen Clinton presidentinvaaleissa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE