Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

CNN: Kaksi Iranin sotalaivaa saapui Itämerelle

iStock

Kaksi iranilaista sotalaivaa on saapunut Itämerelle, kertoi CNN myöhään torstaina Suomen aikaa. Laivojen uskotaan olevan matkalla Venäjälle, jossa ne mahdollisesti osallistuvat sunnuntaina Pietarin suureen laivastoparaatiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Laivaliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan laivat olivat varhain perjantaina Itämeren lounaiskulmassa, Ruotsin ja Saksan välissä.

Toinen aluksista on Makran-niminen yli 200-metrinen entinen öljytankkeri, joka on muunnettu kelluvaksi tukikohdaksi. Toinen on fregatti Sahand.

Yhdysvaltain puolustusministeriö, joka on seurannut laivoja jo noin kahden kuukauden ajan, pelkäsi ensin niiden olevan viemässä iranilaista aseistusta Venezuelaan.

Laivat eivät kuitenkaan Afrikan kierrettyään lähteneetkään ylittämään Atlanttia, vaan jatkoivat kohti Eurooppaa. Yhdysvaltalaislähteiden mukaan Venezuela päätti olla ottamatta laivoja vastaan Yhdysvaltojen painostuksen takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE