Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

CNN: Uusia käänteitä Trumpin pojan ja venäläisasianajajan tapaamisessa: Läsnä myös venäjää puhuva yritysjohtaja

Donald Turmp jr. saapuu Trump Toweriin kullatulla hissillä.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vanhimman pojan ja venäläisasianajajan väliseen tapaamiseen Trump Towerissa osallistui myös Ike Kaveladze, joka on kiinteistökehitysyhtiö Crocus Groupin vanhempi varapääjohtaja.

Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan Kaveladzen asianajaja Scott Balber vahvistaa Kaveladzen osallistuneen tapaamiseen.

Balberin mukaan Kaveladze osallistui tapaamiseen siinä ymmärryksessä, että hän olisi venäläisasianajaja Natalia Veselnitskayan tulkki, sillä Veselnitskaya ei puhu englantia. Balberin mukaan Kaveladze huomasi vasta tapaamisessa, että Veselnitskayalla olikin tulkki mukanaan.

Balberin mukaan Kaveladze on pitkäaikainen Yhdysvaltain kansalainen, joka puhuu sujuvaa venäjää eikä hänellä ole koskaan ollut mitään kytköksiä Venäjän hallitukseen.

Kaveladze muistaa, että tapaamisessa keskusteltiin Yhdysvaltain Venäjälle asettamista pakotteista ja Venäjän vastapakotteista, Balber kertoo.

Crocus Group on kiinteistökehitysyhtiö, jota johtaa venäläinen oligarkki Aras Agalarov.

Trump Jr:n mukaan tapaaminen oli turha.

Lisää aiheesta

Tapaaminen pidettiin viime vuoden kesäkuussa. Trumpin poika Donald Trump Jr. suostui tapaamaan Veselnitskajan saatuaan tiedon, että tällä voisi olla demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vahingoittavaa tietoa ja että Venäjän hallinto halusi auttaa Trumpin kampanjaa.

Trump Jr:n mukaan tällaista tietoa ei kuitenkaan saatu ja tapaaminen oli turha.

Moni amerikkalainen oikeusoppinut on katsonut Trump Jr:n rikkoneen lakia jo suostumalla tapaamiseen Venäjän valtion edustajaksi kutsutun henkilön kanssa.

Kohun aiheuttaneeseen tapaamiseen on aiemmin kerrottu osallistuneen Donald Trump Jr:n ja asianajaja Natalia Veselnitskajan lisäksi silloinen Donald Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort, presidentin vävy ja nykyinen neuvonantaja Jared Kushner, tapaamisen järjestänyt julkaisija Rob Goldstone sekä nykyään lobbarina toimiva venäläis-amerikkalainen Rinat Ahmetshin, jolla epäillään olevan edelleen yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE