Ulkomaat

CNN: Yhdysvallat aikoo testata THAAD-ohjusjärjestelmäänsä pian

Yhdysvallat aikoo testata THAAD-ohjusjärjestelmäänsä lähipäivien aikana, kertoo maan puolustusministeriön virkamies CNN:lle.

Puolustusministeriön ohjuspuolustusyksikkö on jo pitkään suunnitellut testiä, mutta testin tarkkaa päivämäärää ei ole vielä päätetty.

Testattava THAAD-ohjusjärjestelmä sijaitsee Alaskassa. CNN:lle puhuneen viranomaisen mukaan testillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Pohjois-Korea testasi tiistaina mannertenvälistä ballistista ohjusta.

Asiantuntija-arvioiden mukaan Pohjois-Korean testaama ohjus saattoi olla kantamaltaan yli 6 000 kilometriä.

Tällainen ohjus voisi yltää aina Yhdysvaltain Alaskaan. Yhdysvaltojen testaama ohjus olisi kantamaltaan lyhyempi kuin Pohjois-Korean.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat