Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Danske Bank: Norja rullaa Suomen ohi jo ensi vuonna

Suomen bruttokansantuotteen kasvun ennustetaan olevan tänä vuonna Pohjoismaiden korkein, eli 2,7 prosenttia, kertoo Danske Bank.
Toisella sijalla on Norja 2,5 prosentin vuotuisella kasvulla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensi vuonna sijat kuitenkin pyörähtävät ympäri, kun Suomen ennustetaan jäävän 2 prosentin kasvuun siinä, missä Norja rullaa eteenpäin 2,3 prosentin kasvun voimin.

– Suomessa taloutta kasvattaa parantunut kilpailukyky, joka näkyy ulkomaankauppatilastoissa. Vaikka kasvu hidastuukin, uskomme, että se pysyy pitkän ajan trendin yläpuolella, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen.

Norjan taloutta auttaa se, että öljyn hinta on noussut, jolloin öljyteollisuus houkuttelee investointeja.

Pankin mukaan Ruotsin talouskasvu pysyy tänä ja ensi vuonna 2 prosentin tuntumassa, ja Tanskassa kasvu jää 1,8 prosenttiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE