Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Danske Bank varoittaa: “Kuluttajista ei ole enää talouden kannattelijoiksi”

Danske Bankin ekonomistit povaavat piristymisen merkkejä Suomen taloudessa, mutta kuluttamisen varaan ei taloutta voi enää laskea.

Danske Bankin ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,1 prosenttia.

– Haasteina ovat niin raskaat rakennemuutokset kuin leikkauslistatkin. Mikäli yritykset Euroopassa lykkäävät investointejaan, se olisi myrkkyä Suomen viennille, ekonomisti Henna Mikkonen toteaa.

Pankkikonserni linjaa, että kuluttajista ei ole enää talouden kannattelijoiksi, sillä kulutusmahdollisuuksia rajoittavat heikko työllisyystilanne ja yleinen epävarmuus talouden näkymistä. Valopilkkuna nähdään rakennusteollisuus.

– Epävarmasta suhdannetilanteesta huolimatta asuntomarkkinoilla on havaittavissa merkkejä piristymisestä, rakennuslupia myönnettiin viime vuonna lähes 7 prosenttia edellisvuotta enemmän, Mikkonen sanoo.

Haasteena ovat raskaat rakennemuutokset ja leikkauslistat.

Mikkosen mukaan uudisrakentaminen keskittyy kasvukeskuksiin ja pääkaupunkiseudulle. Uudisrakentaminen on painottunut kerrostaloihin. Kuluvana vuonna asuntojen hinnoissa voidaan nähdä pientä nousua, toisaalta matala korkotaso tukee asuntomarkkinoita vielä useamman vuoden ajan. Uusien asuntolainojen määrä on noussut.

Maailmantalouden kasvun edellytykset näyttävät suotuisilta tänä vuonna, mutta riskejä tuovat Kiinan talouden näkymät ja rahoitusmarkkinoiden epävakaus.

Lisää aiheesta

– Suurin riski liittyy Kiinan talouden hidastumiseen. Kiinan talouskasvu hidastuu ja rakennemuutos kulutuskeskeisempään suuntaan jatkuu. Teollisuuden ja rakentamisen heikkous pysyy suurena riskinä koko maailmantaloudelle, mutta odotamme keskushallinnon pystyvän hallitsemaan riskejä, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi.

Suomelle tärkeän naapurimaan Venäjän talous kärsii edelleen öljyn halpuudesta ja investointien vähäisyydestä.

– Uskomme kuitenkin, että Venäjän talouden pohjakosketus alkaa olla käsillä, eikä Venäjän talous supistu enää vuonna 2017.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE