Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinto meni 1930-luvun Viipuriin sijoittuvalle rikostarinalle

Mikko Porvalin "Karelia-noir" -trilogiasta, johon Johtolanka-palkittu teoskin kuuluu, on tähän mennessä ilmestynyt kaksi osaa.

Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinto edellisvuoden parhaasta kotimaisesta dekkariteosta on myönnetty Mikko Porvalille romaanista “Veri ei vaikene” (Atena, 2016). Teos nivoo yhteen faktaa ja fiktiota limittäessään toisiinsa rikoskirjallisuudelle tyypillistä poliisin työpariasetelmaa sekä historian tositapahtumia.

Palkintoraati kiitteleeteosta sen tiiviistä rajauksesta: se keskittyy viipurilaisen poliisin näkökulmasta  nähtyyn poliittisesti kuohuvaan 1930-lukuun. “Kyseessä on vahva ajankuva, joka samalla resonoi tätä päivää ääriliikkeineen ja sodan keskelle joutuvine ihmisineen. Porvali kuvaa myös taitavasti rikospoliisin toimintaa ja sen tutkimusmenetelmien kehittymistä 1930-luvulla.”

Mikko Porvali (s. 1980) työskentelee nykyisin rikoskomisariona., ja on aiemmin toiminut myös puolustusvoimien kansainvälisissä tehtävissä.  Porvali on myös tuottelias tietokirjailija, ja hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2011. Johtolanka-palkittu Veri ei vaikene jatkaa Porvalin historiallista Karelia Noir -romaanitrilogiaa, jonka ensimmäinen teos Sinisen kuoleman kuva ilmestyi 2015.

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla Suomen dekkariseura palkitsi Max Seeckin (s. 1985) romaanin “Hammurabin enkelit” (Tammi, 2016). Se on palkintoraadin mukaan esikoisteokseksi poikkeuksellisen hiottu: jännitys kasvaa tasaisesti, juoni on taiten rakennettu, ja yllätyksiä riittää aivan viimeisille sivuille asti.  Romaani eroaa miellyttävällä tavalla nykytrillerien vakiokaavasta sillä, mitä siinä ei ole. Ei ole Venäjän Suomeen kohdistamaa uhkaa, eikä tarina ole pelkkää toimintatykitystä päähenkilöiden viime hetken pelastuksineen. Max Seeckon helsinkiläinen myynnin ja markkinoinnin ammattilainen.

Vuoden johtolanka -palkintoraatiin, joka valitsi voittajan ja parhaan esikoisen, kuuluivat Kai Hirvasnoro, Kirsi Hietanen ja Jonna Lehtinen.

Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja myönnettiin ranskalaiselle Pierre Lemaitrelle hänen romaanitrilogiastaan “Irène”, “Alex” ja “Camille” (Minerva). Trilogian päähenkilö on pienikokoinen ja tunteellinen ylikomisario Camille Verhoeven.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE