– Vaali-iltana kahdeksan jälkeen minulle soitettiin, että nyt Sisko äkkiä tänne, olet menossa läpi, Koskiniemi muistelee.

Koskiniemi on tehnyt uransa sosiaalityöntekijänä – virastossa ja poliisilaitoksella sekä ennen eläkkeelle jäämistään perhehoidon koordinaattorina. Usealle äänestäjälle hän oli tuttu työstään. Monet yhdistivät hänen nimensä kirjeeseen pääministerille, jonka Koskiniemi rustasi Facebookiin joulukuussa 2016.

– Kerroin satiirin keinoin, millaista nykyhallituksen politiikka on. Kirjeessä rinnastin pääministerin ”vaikeudet” pienipalkkaisten, eläkeläisten, sairaiden ja huonosti palkattujen sosiaalityöntekijöiden tilanteeseen. Julkaisu sai hirvittävästi suosiota, Koskiniemi kertoo.

Somehuomiota saanut teksti ei ollut Koskiniemen ensimmäinen. Hän on aina nauttinut kirjoittamisesta – ensin pöytälaatikkoon, sitten koiran rotuyhdistyksen lehteen. Vuonna 2015 hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Kääntöpuolen lapsuus. Se sai hyvän vastaanoton, ja toinen romaani Ihan tavallinen perhe julkaistaan ensi viikolla.

Esikoiseensa Koskiniemi sai kipinän työskennellessään poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä. Jokin kohtaaminen jäi muhimaan mieleen. Se alkoi kehittyä tarinaksi ja pyrkiä paperille.

– Sosiaalityöntekijänä minua ovat aina kiehtoneet ihmisten kohtalot. Miksi näin on käynyt? Mitkä asiat ovat siihen johtaneet? Olisiko voinut tehdä jotain, mikä olisi auttanut? Näitä olen pohtinut koko urani, Koskiniemi kertoo.

Koskiniemen ”sosiaalidekkareissa” seurataan poliisilaitoksen sosiaalityöntekijä Kaijaa, hänen arkeaan sekä hänen asiakkaidensa kohtaloita. Yksikään kirjojen tarinoista ei ole tosi ja hahmot ovat fiktiivisiä – eihän Koskiniemi saa kertoa oikeista tapauksista. Vuonna 2012 päättynyt kymmenen vuoden rupeama ”poliisin sossuna” kuitenkin antaa aineksia kuvaukseen, joka voisi aivan hyvin olla totta.

– Kirjoissa on asioita, jotka olisivat voineet tapahtua. Asiakkaat ovat aidon tuntuisia, koska minulla on ollut tuhansia asiakkaita. Heistä palasia kokoamalla saa yhden aidon tuntuisen, Koskiniemi kuvailee.

Elämän nurja puoli näkyväksi

Poliisin rinnalla työskentely oli Koskiniemelle erityinen kokemus, koska hän näki ”ihmisten elämää syvemmälle ja aidommalla tavalla kuin ennen”. Työ oli monipuolista, monin tavoin raskasta, mutta myös hurjan rakasta. Oli palkitsevaa, kun pystyi auttamaan. Aina ei kuitenkaan pysty, kuten Koskiniemen romaanitkin paljastavat.

Perinteisestä dekkarista poiketen Koskiniemen kirjoissa ei pureta jo tapahtunutta rikosta, vaan kuljetaan sitä kohti. Lukija näkee Kaijan silmin, kuinka tragedia syntyy.

– Sosiaalityöntekijöitä arvostellaan paljon – joko he tekevät liian äkkinäisesti jotakin tai he eivät tee mitään. Yritin valaista sitä, miksi joskus pahaa pääsee tapahtumaan, vaikka tekisi parhaansa. Joskus esimerkiksi lainsäädäntö voi estää toimimasta, Koskiniemi kuvailee.

Koskiniemi haluaa tehdä näkyväksi paitsi sosiaalityön arkea, myös elämän nurjaa puolta. Hän uskoo, etteivät ihmisiä kiinnosta viralliset selvitykset – faktatekstit – jotka kuvaavat vaikkapa yhteiskunnassa väärin kohdennettujen säästöjen vaikutuksia. Ne eivät kosketa.

– Jos nämä asiat kirjoittaa romaanina, useammat ihmiset kiinnostuvat. Silloin heikossa asemassa olevat ihmiset ja heidän tilanteensa muuttuvat ihmisten mielissä todellisiksi. Siksi kirjoitan, Koskiniemi summaa.

Lue koko juttu Demokraatin viikkolehdestä 22.3.2018.