Kolumni

Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Demareissakin riita repii, rauha rakentaa

SDP lähtee uuteen vuoteen positiivisissa tunnelmissa. Gallup-suosio innostaa väkeä kevään vaalityöhön ja tuleva puoluekokous varmistaa puolueen pysyvän näyttävästi uutisotsikoissa vielä monta viikkoa. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna äänestetään myös SDP:n puheenjohtajasta, joten seuraava kuukausi tullaan keskustelemaan vilkkaasti siitä, onko puolueen kurssi oikea.

Uskallan väittää, että lähestulkoon kaikki SDP:n jäsenet tiedostavat puolueen olevan murrosvaiheessa. Ymmärretään, ettei voida jatkaa kuten aiemmin, mutta selkeää tiekarttaa tulevaisuuteen ei olla vielä saatu aikaiseksi.

Murrosvaihetta on eletty jo useampi vuosi, mutta vasta vuoden 2015 eduskuntavaalit ja kannatuksen käyminen pohjalukemissa pakottivat puolueen tekemään todellisia muutoksia. Edistystä on tapahtunut, mutta suuret linjat puuttuvat edelleen.

Moni aktiivi kaipaa vaikeasti määriteltävää muutosta.

Tästä johtuu myös hieman ristiriitainen suhtautuminen istuvaa puheenjohtajaa kohtaan. Gallup-kannatus on kohdillaan, mutta takaraivossa jyskyttää pelko siitä, ettei Antti Rinne kuitenkaan pysty uudistamaan puoluetta riittävissä määrin. Rinne lupaili vuoden 2014 puoluekokouksessa paljon suurempia linjamuutoksia, kuin mitä on toteuttanut.

Antti Rinteen ongelma puheenjohtajakamppailussa on se, että istuvana puheenjohtajana puolueen linja on hänen linjansa. Hän edustaa nykytilaa tilanteessa, jossa hyvin moni aktiivi kaipaa vaikeasti määriteltävää muutosta.

Juuri tämän Timo Harakka otti puheenjohtajakampanjansa johtoajatukseksi. Liikettä puolueeseen, ajatuksiin ja näkemyksiin. Hän edustaa nopeampaa uudistumista ja sukupolvenvaihdosta kuin istuva puheenjohtaja. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Monet aiheet, joita Harakka aikoo nostaa kampanjassaan esiin, ovat jo nyt sosialidemokraattien politiikkaa. Kiertotalous, sosiaaliturvan uudistaminen, maahanmuuttajat, yrittäjyys, fiksu tai yrittäjähenkinen valtio, muutamia mainitakseni. Myös Harakan visio tulevaisuuspuolueesta on varsin tuttu länsinaapurista.

Kyse on erilaisten mielipiteiden sijasta muutoksesta ja sen nopeudesta, sekä tietenkin henkilöstä.

Muutosta markkinoiva Harakka saattaakin edustaa pienempää muutosta kuin suurin osa olettaa. Kyse on pikemminkin imagosta, joka vetoaa nuorempiin puoluekokousedustajiin. Pitkän linjan kenttäväkeä Harakka puhuttelee varsin vähän, sillä näkemykset hänestä perustuvat lähinnä mielikuviin. Harakkaa ei tunneta omakohtaisesti kentällä.

Jakolinjat helmikuun puoluekokouksessa tulevat olemaan erilaiset kuin vuoden 2014 puoluekokouksessa. Vaikka varsinkin Harakka on tähän asti puhunut tiukasti linjavaalista, kyse on erilaisten mielipiteiden sijasta muutoksesta ja sen nopeudesta, sekä tietenkin henkilöstä.

Moni puoluekokousedustaja joutuukin käymään itsensä kanssa vakavan keskustelun. Kuinka tyytymätön olen istuvaan puheenjohtajaan? Päädynkö kannattamaan henkilöä, jota vastustin vielä vajaa kolme vuotta sitten? Ja muuttuuko mikään, jos valintani onkin Harakka?

Edellisen puoluekokouksen jakolinjojen lopullinen murtuminen voi eheyttää SDP:tä. Se tietäisi hyvää kevään kuntavaalityöhön ja voisi lopulta nopeuttaa puolueen uudistumista. Siksi näen puheenjohtajakilvan pohjimmiltaan positiivisena asiana.

Toivotan puheenjohtajaehdokkaille ja heidän tukijoukoilleen tsemppiä tammikuuhun! SDP menestyy, kun muistetaan, että riita repii ja rauha rakentaa.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kun teot puuttuvat

Mikä näistä toimintatavoista on sinusta järkevää?

Kun navetta palaa jo,

  • kiellät koko navetan palamisen,
  • käyt tekemään paloturvallisuussuunnitelmaa, vai
  • alat sammuttamaan sitä hemmetin navettaa.

Suomessa eletään mielenterveystyön saralla tilassa, jota voidaan melkein verrata ylläolevaan tilanteeseen. Edellinen kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaohjelma Mieli loppui vuonna 2015.

Nyt ollaan lähes tilassa, jossa kielletään, että koko navettaa on edes ollut olemassa.

Sipilän hallitus on kyllä linjannut ja puhunut asiasta kymmenen kaunista ja viisitoista kivaa, mutta teot puuttuvat.

Maailma muuttuu ja me toivottavasti sen mukana. YK:n kansainväliseen kestävän kehityksen agenda 2030 tavoitteisiin saatiin mielenterveys omaksi alatavoitteekseen, vaikka tämä vaatikin kymmenien vuosien suuren lobbaustyön maailman parhaimpien mielenterveystyön tutkijoiden puolesta.

On aivan kestämätön tilanne, että mielenterveys- ja päihdeongelmista johtuvat sairaudet tuovat yhden suurimmista tautitaakoista ja ovat kustannuksiltaan muita korkeammat, mutta samalla mielenterveystyöhän ohjautuva tutkimus- ja kehittämisraha on olematon.

90/10 sääntö (EI siis 80/20) toimii tässä.

Mielenterveysongelmat aiheuttavat 90 % kaikista kustannuksista, mutta siihen ohjautuva rahoitus on vain 10 % kaikesta lääke- ja terveystieteellisestä tutkimuksesta.

Miksi mielenterveystyön tutkimuksen rahoitus on näin päälaellaan?

Maailman poliittisesta ohjauksesta on puuttunut mielenterveyspainotus ja siihen kohdistuvat rahat ovat olleet pieniä. Euroopassa on toki tehty linjapaperi (ns. ”Green paper”) mielenterveystyön näkökulmasta, jolla ohjataan Euroopan unionin jäsenmaita kehittämään ja resursoimaan mielenterveystyötä, palveluita ja tutkimustyötä.

Mutta tämä paperi on jo yli kymmenen vuotta vanha ja vaatii pikaista päivitystä, jotta jäsenmaat voivat toteuttaa mielenterveyspalveluihin kohdistuvaa poliittista ohjausta ajanmukaisella tavalla.

Suomessa meillä on ollut erittäin hyvä ja toimiva kansallinen Mieli-ohjelma, jonka tavoitteisiin suurelta osin päästiinkin. Mutta valitettavasti moni asia jäi myös saavuttamatta. Sipilän hallitus on kyllä kirjannut hallitusohjelmaansa, että käynnistetään kansallinen mielenterveyttä edistävä ja yksinäisyyden ehkäisyyn tähtäävä ohjelma.

Näyttää kuitenkin sille, että tämä on jäänyt vain poliittisen jargonin tasolle.

Samaan aikaan meillä tehdään historiallista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, jossa useat lait kirjoitetaan uudestaan koskien myös mielenterveys- ja päihdetyön lakikokonaisuuksia. Toisaalta meillä on ollut pitkään trendinä psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen ja avohuollon lisääminen, mikä tosin tapahtuu paikoin ilman siihen ohjattua resurssia. Suomessa ei myöskään ole kansallista itsemurhien ehkäisyyn tähtäävää ohjelmaa.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vaikuttaa sille, että mielenterveyspuolen asiat ovat Suomessa poliittisen ohjauksen puitteissa heitteillä. Navetta palaa jo. Sitä on turha kieltää.

Poliittiset päättäjät. Suomen on palattava nykyaikaan. Perustakaa Suomeen kansallinen mielenterveys ja päihdetyön sekä itsemurhien ehkäisyyn tähtäävä ohjelma. Monelle se tulee olemaan liian myöhäistä, mutta monelle se tulee olemaan uuden elämän alku.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Mari-Elina Koivusalo

Kirjoittaja on turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Tulevaisuus tehdään osaamisella

Alkuviikolla julkaistiin OECD:n Education at a Glance 2017 –raportti, joka vuosittain kuvaa OECD-maiden osaamistasoa, koulutusjärjestelmän tilaa ja rahoitusta sekä oppimistuloksia.

Tänä vuonna ei ole juuri julkisuudessa näkynyt puheenvuoroja uusimman julkaisun Suomea koskevista tuloksista. Ehkä ne eivät yllättäneet tai herätä enää oikealla tavalla intohimoja; tulokset ovat olleet laskussa jo vuosikymmenen.

Suomi on menettänyt 1990-luvun kärkipaikkansa koulutustasovertailussa. Korkeakoulutettujen osuudessa olemme OECD-maiden keskiarvon alapuolella. Suomessa vuonna 2016 korkeakoulutettuja oli 41 prosenttia 25–34-vuotiaiden ikäluokasta. Vuodesta 2005 nousua on 3 prosenttia kun samalla ajanjaksolla OECD-maiden keskiarvo on noussut 32 prosentista 43 prosenttiin.

Koulutusjärjestelmämme saattaa olla kriisissä.

Toinen huomattava poikkeama Suomen kohdalla nähdään varhaiskasvatukseen osallistumisasteessa, jossa Suomi on huomattavasti jäljessä muita OECD-maita ja aivan erityisesti Pohjoismaita. OECD-alueella lähes neljä viidestä (87 %) neljävuotiaasta osallistui vuonna 2015 varhaiskasvatukseen. Osuus on kasvanut vuosikymmenessä yli 11 prosenttiyksiköllä. Suomessa neljävuotiaiden osallistumisprosentti oli 2015 vain 74 eikä se juurikaan nouse viisivuotiaiden kohdalla. Pisa-tuloksissa nämä erot jo näkyvät.

Koulutusjärjestelmämme saattaa olla kriisissä, johon pahimmassa tapauksessa heräämme aivan liian myöhään.

**

Juha Sipilän hallituksen aikana on Suomessa viljelty sanaa ”kustannuskilpailukyky”. On sanottu, ettei tuottavuus ole niin korkealla, että jokaiselle kannattaisi maksaa työstä säällistä palkkaa. On sanottu, että Suomi häviää globaaleilla maailmanmarkkinoilla liian korkeiden palkkojen vuoksi. Silti koulutuksesta leikataan satoja miljoonia kaikilla koulutusasteilla, suhteellisesti eniten toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta.

Samaan aikaan Varsinais-Suomessa kannattaa tehdä Uudenkaupungin autotehtaalla Mersuja ja Meyerin telakalla Turussa jättiläisristeilijöitä. Alihankintaketjussa näiden ympärillä työpaikan löytää tulevina vuosina 20 000 uutta tekijää. Lääketeollisuus kukoistaa, kaivosteollisuus halusi jatkaa Turussa ja esimerkiksi Rolls Royce perusti kaupunkiin uuden tutkimuskeskuksensa. Muutamia mainitakseni.

Meidän kilpailukykymme tehdään maailman korkeimmalla osaamisella.

Tuskin kuitenkaan siksi että lounaisrannikolla tämä kaikki olisi erityisen halpaa edullisten palkkakustannusten vuoksi. Ei, vaan siksi että meillä on sellaista osaamista ja osaamisen tasoa kaikilla tasoilla missä kukaan muu ei voi kilpailla.

Myös Nokian nousuun kulminoitui suomalainen osaaminen sekä kyky tehdä aivan uudenlaisia innovaatioita, näyttää suuntaa johon koko muu maailma seurasi. Olimme askeleen edellä niin ideassa kuin osaamisessa sen toteuttamiseksi. Nokian tuhoon perustui sama myös kääntäen: muualla opittiin tekemään asiat yhtä hyvin ja innovaatiot lopahtivat. Tyydyttiin pysymään paikoillaan ja muut menivät ohi.

**

Suomesta tai Varsinais-Suomesta ei saa tulla uutta Nokiaa. OECD:n varoitukset koulutustasomme laskusta on otettava tosissaan. Globaaleilla markkinoilla Suomi ei voi kilpailla halpatyömaana, ei luonnonvaroilla. Meidän kilpailukykymme tehdään maailman korkeimmalla osaamisella. Digitalisaation kiihtyessä ihmisen on oltava tulevaisuudessa osaavampi kuin robotti; ihmisen on osattava rakentaa, ohjelmoida ja ohjata robottia. Muuten putoamme kelkasta.

Suomessa tulisi nostaa koulutuspolitiikka nyt talouspoliittisen keskustelun keskiöön. Emme tarvitse muuta kilpailukykyloikkaa kuin todellisen, tulevaisuuteen tähyävän osaamisloikan.

Mari-Elina Koivusalo

Kirjoittaja on turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Varoittavia esimerkkejä

Vanha vitsi kolmesta kaveruksesta, jotka soutivat saa­reen viettämään kaunista kesäpäi­vää. Joka miehellä muka­na pul­lo kevyttä, pehmeän täyteläistä kotimaista kesä­juomaa, saman vuoden vuosikertaa, bouquet ehkä hieman kehittymä­tön, Alkon numero 013: Kos­kenkorva.

Soudettaessa keskusteltiin siitä, miten juoma nautittaisiin. Äänin 2‑1 päätettiin, että kaikkia pulloja ei avata heti, vaan korkataan ensin yksi, joka juodaan, sit­ten muut. Vähemmistöön jäi ensimmäisen pullon omista­ja.

Varoittava esimerkki on tämä käynnissä oleva sote-prosessi.

Rantaan tultua äänestettiin taas. Äänin 2‑1 päätettiin­kin nyt hyväksyä vähemmistöön jääneen kaverin alkuperäi­nen ehdotus, että kukin juo omasta pullostaan. Jostakin syystä kaveri ei enää ollutkaan ensimmäisen ehdotuksensa takana, vaan häiriköi taas ja äänesti vastaan. No, demo­kratia toimi.

Demokraattinen prosessi tuottaa usein yllättäviä tuloksia (mutta on silti paras systeemi, vaikka onkin epätäydellinen).

Varoittava esimerkki on tämä käynnissä oleva sote-prosessi. Maksaa paljon ja tulos jäänee tavoitteen kannalta heikoksi. Tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Hyvinvointi- ja terveyserot ilmenevät niin, että julkisen perusterveydenhuollon asiakkaat joutuvat pitkiin jonoihin eivätkä pääse helposti lisätutkimuksiin tai erikoislääkäriin – tämä siksi, että kuntien rahoittamana perusterveydenhuollosta puuttuu rahaa. Yksinkertaista, mutta simppeliä!

Tätä yksinkertaista ongelmaa on lähdetty ratkomaan mullistamalla sosiaali- ja terveydenhuollon hallinto. Rakentamalla kallis ja sekava hallinto ei saada lisää rahaa perusterveydenhuoltoon. Lääkkeeksi esitetään valtion rahoitusta, mutta valtio nykyisin leikkaa kaikesta mahdollisesta (ja mahdottomastakin), lisää rahaa ei tule – paitsi hallintoon: hallitus esittää vuoden 2018 budjettiin 300.000.000 euron rahoitusta uudistuksen valmisteluun. Jos nämäkin rahat ohjattaisiin kunnallisille terveyskeskuksille, niillä saataisiin paljon hyvää aikaan.

Toinen varoittava esimerkki on tulossa oleva maakuntahallinto, jonka pystyttämiseen käytetään suuri määrä pähkäilyenergiaa. Ei muisteta, että Suomessa on maakunta, jolla on toimiva itsehallinto: Ahvenanmaa, jossa maakunta vastaa myös sotesta. Miksi Ahvenanmaan itsehallintolaki ei kelpaa Kepun ajaman maakuntauudistuksen malliksi? Vastaus lienee se, että Kepu haluaa maakuntahallinnon, ei maakuntaitsehallintoa. Kepun maakuntien pitää olla Helsingistä johdettuja!

Ikävä juttu, että demarit ovat jääneet tuon yllä mainitun äänestyksen häviäjän asemaan, omia ideoita puuttuu.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Irti maolaisuudesta!

Mies tulee lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kysyy: Ja mikähän teitä vaivaa?

Mies vastaa: Minulla on epidemia!

Lääkäri toteaa: Ei voi olla, epidemiassa olisi sairaus monessa paikassa samanaikaisesti?

Mies vastaa kulmia rypistäen: Mutta minulla onkin! Minä olen basilli!

Lääkäri alkaa pelätä, että mies ehkä on vaarallinen hullu ja arvelee, että on parempi olla myötäsukainen ja kysyy: Niin, teillä siis on epidemia. Ja mistähän te niin päättelette?

Mies sanoo: Minulla oireet ovat kovasti kipeät!

Lääkäri sanoo: Niin, oireena on siis kipu. Ja missähän kipua on?

Mies luettelee: No erityisesti haima on kipeä. Puoli mahaa. Kaikki munuaiset. Ja aivokurkiainen.

Lääkäri huokaa ja kysyy: Onko teillä tietoa, kuinka te sen epidemian saitte?

Mies: Kyllä. Putosin katolta.

On tutkittu juttu, että jos lääkäri vaivautuu kuuntelemaan potilasta 3 minuutin ajan, potilas kertoo, mikä häntä vaivaa – siis että lääkäri ei heti ala tuijottamaan tietokoneen näyttöä.

Sote-uudistuksessa on sama ongelma: sitä ajetaan erikoissairaanhoito edellä, vaikka juuri se toimii hyvin. Uudistusta valmistelevat henkilöt, jotka ikinä eivät ole käyttäneet julkisen perusterveydenhuollon palveluja. Potilaita ei kuunnella, asiakasnäkökulma puuttuu. Ja tämä vaivaa myös demareita.

Ongelma ratkeaisi järjestämällä lisää rahoitusta julkiseen perusterveydenhuoltoon, muuta ei tarvita.

Asia hoituisi kela-korvauksella, kuten yksityisellä puolella, systeemi ja byrokratia on valmiina. Raha seuraisi potilasta, aluksi se voisi olla esim. 1/4 yksityisen puolen korvauksesta, sitten 1/2 ja sitten 1/1 – ja ihmisiltä perittävää sairausvakuutusmaksua nostettaisiin samaan tahtiin – niin terveyskeskus olisi samalla tasolla yksityisen lääkärikeskuksen kanssa.

Terveyskeskuksen palvelu on yleislääkäritasoinen avosairaanhoito, erikoislääkäripalveluiden ongelma ei ole integraatio, vaan rahapula terveyskeskuksissa. Siksi terveyskeskuslääkäri ei millään kirjoita lähetettä erikoissairaanhoitoon eikä tutkimuksiin, koska terveyskeskuksissa seurataan, kuka aiheuttaa kustannuksia ja ”liikaa” lähetteitä kirjoittavat lääkärit haukutaan.

Tämän ongelman olen itsekin kokenut, mutta olen myös läheltä seurannut toista tapausta: suurentuneita imusolmukkeita ”seurattiin” ja lääkittiin antibiooteilla – turhaan. Yksityinen erikoislääkäri sitten lopulta totesi imusolmukesyövän, joka oli ehtinyt levitä. No, erikoissairaanhoito toimii, hoito tehosi eli henkilö on elossa.

Maolaisuus? Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana heiluteltiin Mao Zedongin pientä punaista kirjaa, josta löytyi vastauksia kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi: ”Meidän on vastustettava sitä, mitä vihollinen kannattaa ja kannatettava sitä, mitä vihollinen vastustaa”. Tätä SDP on uskollisesti noudattanut 90-luvulta lähtien – ja kannatus on koko ajan laskenut. Ei riitä, että reagoidaan vastustajan tekemisiin, omaa aloitetta pitää olla.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Neuvoloiden yhtiöittäminen repii hallitusta

Esille nostamani kysymys (TS 22.3.2017) neuvoloiden kuulumisesta valinnanvapauslakiluonnoksessa yhtiöitettävien palveluiden piiriin on synnyttänyt valtavan keskustelun. Aihe nostatti valtaisan lisäkysymysten ryöpyn ministeri Rehulalle eduskunnan kyselytunnilla. Myös Helsingin Sanomat teki asiasta 23.3.2017 uutisen, jossa Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila yrittää selittää asiaa. SDP teki myös 24.3.2017 tästä hallitukselle välikysymyksen. Tänään hallituksen tulisi vastata kysymykseen siitä, yhtiöitetäänkö lastenneuvolat?

Miten näin tärkeä asia voi olla vielä epäselvä?

Ylijohtaja Varhilan kannanotosta ilmenee, että asia on epäselvä lain valmistelun suhteen. Ja ei eduskunnan ja hallituksen keskustelut ole asiaa selventäneet, päinvastoin. Ministeri Rehulan mukaan yksityiskohdat tähdentyvät vasta lausuntokierroksen jälkeen. Tänään on siis näytön paikka, miten käy lastemme ja raskaana olevien naisten tulevaisuudessa. Vetoan ministeri Rehulaan, että aikeet neuvoloiden yhtiöittämisestä perutaan heti.

Miten näin tärkeä asia voi olla vielä epäselvä? Samanlaisia epäselvyyksiä on viime viikkoina tullut esille useita. Oman näkemykseni perusteena on lakiluonnoksen kohta, johon ylijohtaja Varhilakin viittaa. Siinä todetaan, että nykyisistä terveyskeskuspalveluista vain vuodeosastohoito ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto on rajattu perustettavien sote-keskusyhtiöiden ulkopuolelle. Muut terveyskeskuksen toiminnot, siis esimerkiksi neuvolatoiminnot, kotisairaanhoito, hoitotarvikejakelu ja niin edelleen, kuuluisivat kilpailun piiriin sisällytettäviin palveluihin, jotka siis aiotaan yhtiöittää.

Miksi hajotamme sitä mikä toimii parhaiten koko maailmassa?

Miksi neuvoloita ei rajattu valinnanvapauslain ulkopuolelle, kuten tehtiin opiskelijaterveydenhuollon kanssa?

Näyttää myös sille, että keskusta olisi taipumassa vapauttamaan neuvolat pois valinnanvapauslain alta mutta kokoomus sen tahtoo itsepintaisesti siellä pitää. Miksi hajotamme sitä mikä toimii parhaiten koko maailmassa?

On ikävä havaita, että lainvalmistelu on tällä tasolla. Kunnilta on pyydetty lausuntoja valinnanvapauslakiluonnoksesta ja tarvitaan ministeriön ylimpään johtoon kuuluva virkamies tulkitsemaan mitä laissa sanotaan tai ei sanota. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta. 20.1.2017 projektijohtaja Tuomas Pöysti totesi, että vaikeahoitoiset potilaat hoidetaan aina maakunnan itsensä, ei siis sote-keskusyhtiöiden, toimesta.

Tämäkin tulkinta herätti laajaa keskustelua, eikä selvyyttä asiaan ole vieläkään saatu. Tällaisilla asioilla on suuri vaikutus tulevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Viedäänkö markkinoille kilpailun piiriin 10 miljardin euron laajuiset palvelut vai yhden miljardin euron laajuiset palvelut vai jotain siltä väliltä? Tätä ei ole lakiluonnoksen vaikutusarvioissa selvitetty.

Kuten ministeri Rehula totesi, päätös tehdään vasta lausuntokierroksen jälkeen. Eli jos yhtiöittämistä vastustetaan, se voidaan perua. Toivotaan näin.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.