Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarikolmikko jättiuudistuksesta: Hallituksella vakava arvioinnin paikka

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan uuden puheenjohtajan Krista Kiurun mukaan hallituksella on vakavan arvioinnin paikka valinnanvapauslainsäädännön loppumetreillä.

– Lainsäädännön arviointineuvoston perjantaina antamassa lausunnossa on esitetty perusteltuja ja vakavasti otettavia huolia valinnanvapauslainsäädäntöön liittyvistä ongelmakohdista. Monet asiantuntijat – viimeksi tammikuun alussa Talouspolitiikan arviointineuvosto – ovat päätyneet saman sisältöisiin arvioihin valinnanvapauslainsäädäntöön liittyen. Valtioneuvoston tulee nyt tehdä huolellisesti vaadittavat korjaukset lakiesitykseen.

Kiurun mukaan arviointineuvosto kiinnittää aivan oikein huomiota siihen, että esityksen vaikutuksia suhteessa asetettuihin tavoitteisiin tulee tarkentaa.

Valtioneuvoston pitää pystyä paremmin perustelemaan, miten uudistuksen tavoitteet toteutuvat tosiasiallisesti. Valtioneuvoston jatkotyössä on huolehdittava, että hyödyt ja haitat käyvät esityksen perusteluista selkeästi ilmi.

– Tehtävää ei pidä jättää eduskunnalle, vaan hallituksen on tehtävä huolellisesti arviointineuvoston vaatimat muutokset valinnanvapauslainsäädäntöön ennen kuin esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi.

Kansanedustaja Anneli Kiljusen (sd.) mukaan esitysluonnoksessa tulee vielä esittää kokonaisarvio uudistuksen nettovaikutuksesta julkisiin sosiaali- ja terveysmenoihin.

-Hallituksen esittämä 3 miljardin säästötavoite on yhä kirjattu lakiin, vaikka hallitus ei vieläkään esitä, miten suunniteltu uudistus sisällöltään voisi johtaa tällaisiin säästöihin.

-Epäselväksi jää myös, miten lupaukset paremmasta palvelusta ja nopeammasta hoitoon pääsystä toteutuvat tilanteessa, jossa maakuntien rahoitusta leikataan lailla. Pikemminkin hallituksen mallilla kustannukset uhkaavat nousta entisestään valinnanvapauslainsäädäntöön sisältyvien palveluiden tuottajille räätälöityjen taloudellisten kannusteiden myötä, Kiljunen toteaa ja jatkaa:

-Uudistuksessa ei enää näytä toteutuvan edes sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integraatio, mikä alun perin oli uudistuksen keskeisin lähtökohta.

SDp:n kansanedustaja Kristiina Salonen muistuttaa, että koko sote-uudistuksen tavoite on saada nykyistä paremmin toimivat hoitoketjut ja kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja.

– Jos tämä valittu malli vastaisi selvästi näihin tavoitteisiin, ei niiden kirjaaminen hallituksen esitykseen pitäisi olla lainkaan vaikeaa.

– Moni alan asiantuntija kuitenkin pelkää juuri tämän mallin murentavan sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota entisestään ja pirstaloivan palvelumme. Jos ei siis hallituksella ole varmuutta, että halutut tavoitteet saavutetaan, ei suomalaisten terveydellä kannata lähteä uhkapelaamaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE