– Muutaman harvan nuoren harteille ladattiin lähes kohtuuttomia odotuksia siitä, että juuri meidän pitäisi keksiä, miten SDP alkaisi taas puhutella nuoria, SDP:n järjestösihteeri Pekka Tuuri muistelee vuotta 2008, kun hän liittyi puolueen jäseneksi.

– Siinä hetkessä tiivistyi paljon. Puolue halusi uudistua, mutta ei oikein tiennyt miten.

Tuurin mukaan puolueen uudistuminen alkoi kunnolla vuoden 2017 tienoilla, mutta heikoista lähtökohdista.

– Suuret ikäluokat olivat käyttäneet puolueen loppuun uudistamatta sitä, eivätkä olleet antaneet kunnolla tilaa seuraaville sukupolville. Kärsijänä oli x-sukupolvi eli 1965-1980 syntyneet.

– Nyt vaarana on, että me milleniaalit (1981-1996 syntyneet) teemme täsmälleen saman virheen eli pidämme vahtipaikat liian tiukasti omissa käsissämme, emmekä päästä seuraavia kasvamaan. Puolueessa kasvaa erinomainen uusi sukupolvi. Heille pitää antaa elintilaa ennen kuin he joutuvat ottamaan sen väkisin.

Tuuri huomauttaa, että tämä koskee myös häntä itseään. Syyskuun alussa tuli täyteen kymmenen vuotta puolueen työntekijänä. Hän aloitti Uudenmaan piirissä, siirtyi sitten vuonna 2018 puoluetoimistolle kuntasihteeriksi ja eduskuntavaalien johtoryhmän jäseneksi.

Järjestöpäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2021 – ensin sijaisena ja sitten varsinaisena.

– En minä voi tässä eläkeikään asti olla, etten vie tulevalta sukupolvelta paikkoja, hän kiteyttää.

TUURI ei pelkää sanoa mielipiteitään ja ravistella hän haluaa tässäkin haastattelussa. Hän toivookin, ettei kenttäväkikään pelkäisi omia ajatuksiaan ja niiden julki tuomista. Tuurin mielestä puolueessa olisi tärkeää rakentaa avointa keskustelukulttuuria.

– Sellaista, jossa ihmiset voivat ajatella ääneen, väitellä kunnolla ja silti tehdä yhdessä töitä. Toverin ajatus ei ole minulta pois. Usein se on juuri se asia, joka pakottaa minut ajattelemaan paremmin, hän kuvailee.

Vaikka puolue on uudistunut monella tapaa, keskustelukulttuurissa ollaan jääty parinkymmenen vuoden taa, Tuuri arvioi. On erikoista vaatia jatkuvaa yksituumaisuutta, kun jäsen- tai kannattajakunnassakaan kaikki eivät ole samasta muotista.

Tuuri kritisoi, että erilaisia ja ehkä poikkeavia mielipiteitä esittäneen ehdotuksen rakentavan puntaroimisen sijaan keskitytään epäolennaisuuksiin.

– Hyperventiloidaan puolueen sisäisissä keskusteluryhmissä, että kenen luvalla joku henkilö on mennyt sanomaan mielipiteitään sen sijaan, että vastattaisiin esitettyyn ajatukseen ja perusteltaisiin, miksi on eri mieltä. Tällainen keskustelu voi saada medianäkyvyyttäkin.

Jos nyt hiukan ärsyttää, että mitä se järjestöpäällikkö laukoo, kohta saattaa ärsyttää vielä enemmän. Hänellä on vielä pari poleemista ehdotusta hihassaan.

PIIRIEN puheenjohtajilla ja puoluevaltuustolla pitäisi Tuurin mielestä olla asenne, että he ovat puoluejohdon ja ministereiden pomoja. Puoluevaltuuston pitää hänen mielestään käyttää sille annettua mandaattia eli ohjata, arvioida, vaatia ja tarvittaessa myös haastaa puolueen johtoa. Hänestä vaalikauden puolivälissä hyväksi voisi olla ”midterm reset”, jossa väkeä voidaan vaihtaa.

Hän muistuttaa, että puoluevaltuustolla on paljon valtaa, kun se pääsee päättämään puolueiden ministereistä.

– Puoluevaltuuston ei mielestäni pitäisi nimittää ministereitä automaattisesti koko vaalikaudeksi, vaan esimerkiksi kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Näin on kuntapuolellakin, että valtuusto valitsee kunnanhallituksen aina kahdeksi vuodeksi, hän vertaa.

Suurimmassa osassa kuntia sama kunnanhallitus jatkaa, eikä Tuuri ajattele, että ministereitäkään tarvitsee väkisin vaihtaa. Se kuitenkin voisi pitää tehtävään valittujen motivaatiota yllä. Hän nostaa esiin esimerkkinä ministereiden vierailut puoluevaltuuston kokouksissa. Aina paikalle ei ole tultu. Yhteys kenttään on kuitenkin tärkeä.

– En tiedä, millä työpaikalla kävisi päinsä, että et tule paikalle, jos pomo kutsuu. Jos työsuhteen kesto on siitä kiinni, he kyllä tulevat. Tämä ei ole kehenkään tiettyyn henkilöön liittyvää, vaan tämä liittyy siihen mekaniikkaan, että kun kansanedustajilla ja ministereillä ei ole pomoja, pitää puoluekentän ottaa se pomon rooli.

Tuurin mielestä eri tehtäviin voi myös asettaa tietyt rajat ja vaatimukset etukäteen. Vaikkapa, että ulkoministerin pitää olla käytettävissä presidentinvaaleissa.

PEKKA Tuuri ravistelisi myös eduskunnan paikkajakoa. Valiokuntapaikat jaetaan nykyisellään herkästi senioriteetin mukaan – pisimpään eduskunnassa olleilla on etuajo-oikeus valita paikkansa ja saada parempia paikkoja.

– Paikat pitäisi jakaa kykyjen, motivaation ja puolueen laajemman edun mukaan. Paikkajaon pitäisi myös rakentaa uusia kykyjä ja tehdä heitä näkyviksi, eikä vain palkita pitkää istumista, Tuuri linjaa.

Tuurin mielestä tässäkin puolueen kenttäväellä pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa.

– Ei meillä SDP:ssä valtuustoryhmäkään päätä, kuka pääsee millekin paikalle, vaan kunnallisjärjestön edustajistossa jaetaan ne paikat sitten kiinnostuksen ja äänimäärien ja muiden mukaan.

Tuurin mielestä näkyvillä valiokuntapaikoilla olevilta henkilöiltä täytyy myös voida vaatia asioita, kuten puolueen viestintästrategian toteuttamista ja vaikkapa halukkuutta olla näkyvillä esimerkiksi television ajankohtaisohjelmissa.

– Jos näillä paikoilla ei ole sellaisia nälkäisiä tyyppejä, jotka haluavat tehdä politiikkaa ja olla näkyvillä, nämä paikat menevät tavallaan puolueen näkökulmasta hukkaan.

– En sano, että tämä olisi juuri nyt akuutti ongelma, vaan kyse on tässäkin siitä rakenteellisesta ongelmasta, että kun kansanedustajilla, kaupunginvaltuustojen jäsenillä ja muilla ei ole pomoja, ovat luottamuspaikat se ainoa porkkana, jolla heitä voi johtaa ja ohjata, hän tähdentää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kymmenen vuotta puolueen leivissä on hyvä vaihe heittää ilmoille muutamia poleemisia ajatuksia, Pekka Tuuri ajattelee.

SDP lähtee eduskuntavaaleihin kannatusmittausten perusteella tilanteesta, jossa sillä on mahdollisuus suureen vaalivoittoon, Pekka Tuuri sanoo. Suurin riski voitolle hänen mielestään on, jos vaalikeskustelusta tulee todella repivä ja sekava, eikä SDP saa omaa viestiään läpi.

– Me kärsimme siitä, koska meillä on paljon uusia kannattajia, jotka ovat liikkuvia, nukkuvia tai epävarmoja äänestäjiä. Meillä on laskennallisesti 200 000 sellaista kannattajaa, jotka eivät äänestäneet meitä kuntavaaleissa, koska he eivät äänestä kuntavaaleissa. Heidät meidän täytyisi saada uurnille äänestämään.

– Jos meidän poliittiset vastustajamme saavat sekoitettua keskustelua niin, että puhutaan koko ajan vain lillukanvarsista, on riski, että emme saa mobilisoitua sitä koko äänestäjäpotentiaalia, mitä meillä on.

Tuuri muistuttaa, että SDP:llä on paljon potentiaalisia äänestäjiä siinä ihmisjoukossa, joiden elämää puolueen politiikka voisi parantaa. He kuitenkin voivat olla elämässään sellaisessa tilanteessa, että äänestäminen ei kiinnosta. Kun arki on selviytymistä, on vaikeaa vapauttaa kaistaa politiikan seuraamiselle.

– Jenkeissäkin kun menimme Kamala Harrisin kampanjassa koputtelemaan oville, sieltä saattoi matalamman tulotason alueella oven avaava kysyä, että niin mitkä vaalit nyt onkaan.

Vaalityössä olisi tärkeää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Siinä on vuosien mittaan kehitytty, mutta tekemistä vielä on. Tuuri muistuttaa, että puolue on myös myyntiorganisaatio. Tarvitaan kohtaamisia, jotta aatetta voidaan myydä.

– Eihän se ole mitään ihmisten kohtaamista, että jokaisen kunnan poliittinen kerma eri puolueista hilluu keskenään torilla ja juttelee toistensa ja omien tuttujensa kanssa.

SDP:n sisarpuolueet harrastavat aktiivisesti ihmisten oville koputtelua. Suomessakin sitä on tehty, mutta Tuurin mielestä enemmänkin voisi. Hän muistuttaa, että puoluetoimistossa kuitenkin on tarkka tieto siitä, millä alueilla potentiaalisia äänestäjiä olisi kohdattavaksi.

TUURIN mukaan milleniaalit ovat nyt iso ryhmä, josta SDP:lle voi tulla hyvin ääniä. Tässä porukassa lapset on hankittu, ollaan mukana työelämässä ja omat ikääntyvät vanhemmat saattavat olla hoivan tarpeessa.

– He äänestävät nyt ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässään, koska alle 30-vuotiailla äänestysaktiivisuus on matala. Lisäksi heidän poliittinen kantansa on saattanut muodostua vasta oman elämäntilanteen muutoksen vuoksi.

Tämä vaalikausi on Tuurin mukaan todistanut, että vaikka viime kaudella blokkeja pidettiin varmoina ja pysyvinä, ne eivät sitä ole.

– Niissä liikkuu ihmisiä ja on mahdollista siirtää poliittista keskustaa eri suuntiin. Meillekin on tullut 100 000-120 000 hallituspuolueiden kannattajaa, Tuuri huomauttaa.

Tuuri arvioi, että vaikeat ajat – sodat, inflaatio, korkea työttömyys, talouden tila – ovat olleet suotuisia vasemmistopuolueille ja osin oikeistollekin.

– Ihmisten suurimmat poliittiset huolet liittyvät sellaisiin asioihin, joita me vasemmistossa tai oikeistossakin tarjoamme. Talouspolitiikkaan, tulonjakoon ja sosiaalipolitiikkaan.

– Osin siksi luulen, että vihreillä on ollut vaikeaa, koska ihmisillä ei ole aikaa miettiä ilmastonmuutosta, kun heidän perustarpeensa ovat uhattuna.

JOS SDP voittaa vaalit, on puolueen vahvuus hallitusneuvotteluihin mennessä mittava ohjelmatyö.

– SDP on varmasti yksi parhaiten neuvotteluihin valmistautuneita puolueita, joilla on omia papereita ja näkemyksiä, joiden kanssa pystytään yhtenäisenä joukkueena Säätytalolle menemään.

Vaalilupausten toteutumisen kannalta vaalituloksen merkitys on suuri. Mitä suurempi eduskuntaryhmä puolueella on, sitä enemmän ”vipuvartta” neuvotteluissa on, Tuuri toteaa. Säätytalolla kuitenkin lopulta käydään kauppaa – vaalivoittaja saa joitain vaalilupauksiaan hallitusohjelmaan, mutta myös muille on annettava jotakin.

– Loppujen lopuksi tästä syntyy se Suomen malli, joka on kansainvälisestikin harvinainen. Meillä ihmiset eri puolueista voivat kuitenkin viettää ristiin toistensa kanssa vapaa-aikaa ja käydä keskusteluja. Kun kysyin Britannian sisarpuoluelaisiltamme Labourissa, että käyvätkö he ikinä valtuustojen kokousten jälkeen pubissa toryjen kanssa, he vastasivat, että ei todellakaan.

– Suomessa se on arvokas asia, että tulemme toimeen toistemme kanssa. Se johtuu siitä, että olemme joutuneet tekemään kompromisseja. Joudut aina menemään sinne poliittiseen keskustaan kättelemään jotakuta.

Tuurin mielestä heitot siitä, että vaalien voittaja voitaisiin hallitusneuvotteluissa ohittaa, ovat lähinnä vaalipaniikkia ja yritystä pönkittää omaa asemaansa. Avauksen teki ensimmäisenä sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.).

– Tällainen on heille edullista. Kannatus on matalalla ja heillä on varmasti paljon kannattajia, jotka ajattelevat, että ei kannata äänestää, kun fasistihallintoa ei kuitenkaan tule. Rydmanin heitto on tapa mobilisoida omia kannattajia, että hei, peliä ei ole menetetty ja me voimme vallata Suomen tällä 16 prosentilla. Samalla se demobilisoi meidän kannattajiamme – että mikään ei muutu, vaikka äänestäisin.

Tuurin mukaan todennäköisyys sille, että Suomen malli muuttuisi, ei ole suuri, koska siitä kärsisivät kaikki.

– En usko, että sitä riskiä uskaltaa monikaan ottaa, vaikka sillä flirttaillaan.