Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaiset löysi porsaanreiän: “Kunnanvaltuutetut, olkaa valppaina”

Demarinaiset vaatii, että jokaisella kuntalaisella on oltava yhdenvertaiset oikeudet tiedonsaantiin päätöksenteosta.

Demokraatti

Demokraatti

Maailmanlaajuisesti jopa 15 % ihmisistä ei pysty käyttämään verkkopalveluita ja Suomessa yli 1,2 miljoonaa ihmistä tarvitsee niihin lisää saavutettavuutta.

Euroopan unioni sääti vuonna 2016 saavutettavuusdirektiivin, jonka siirtymäkausi päättyi syyskuussa 2020. Saavutettavuusdirektiivin tavoitteena on, että jokainen voi käyttää digitaalisia palveluita toimintarajoitteista riippumatta.

Direktiivi koskee kaikkia julkisia verkkopalveluita, kuten kuntia ja valtion hallintoa. Kunnissa tämä tarkoittaa digitaalisten palvelujen lisäksi esimerkiksi sitä, että kunnanvaltuuston kokoukset täytyy tekstittää jälkikäteen.

– Saavutettavuusdirektiivi on askel kohti kaikille saavutettavia digipalveluita. Direktiivin tarkoitus on nimenomaan parantaa kuntalaisten tiedonsaantioikeutta sekä erityisryhmien asemaa ja osallisuutta, ei vaikeuttaa sitä. Saavutettavuus ja tiedonsaantioikeus poliittisista päätöksistä kuuluu olennaisena osana demokratiaan, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen painottaa tiedotteessa.

Demarinaisten mukaan direktiivissä ilmenee porsaanreikä, joka saattaa kääntää direktiivin tavoitteen päinvastoin.

“Tiedonsaannin oikeus on meillä jokaisella.”

Koska videot pitää tehdä saavutettaviksi kahden viikon kuluessa julkaisusta, osassa kunnista on mediatietojen mukaan päätetty poistaa aineistoja kahden viikon määräajan sisällä verkosta. Tämä koskee esimerkiksi nauhoitettuja kunnanvaltuuston kokouksia.

– Meidän on huolehdittava, että jokaisella kuntalaisella tulee olla yhdenvertaiset tiedonsaantioikeudet päätöksenteosta. Yhteisiin tavoitteisiin on sitouduttava ja kunnilla tulee olla riittävät resurssit direktiivin toimeenpanoon, Demarinaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Emmi Lintonen toteaa.

Hän kannustaa kunnanvaltuutettuja olemaan valppaina, kun valtuusto päättää direktiivin vaatimista velvoitteista.

– Saavutettavuuden, yhdenvertaisuuden ja tiedonsaannin oikeus on meillä jokaisella ja sen eteen on tehtävä työtä, niin kunnissa ja kaupungeissa, kuin valtionhallinnonkin tasolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE