Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaiset: “Naisia ei pidä syyllistää eikä painostaa lapsikysymyksessä”

Demarinaiset tiedottavat budjettiriihen alla, että perheiden aika on nyt. He korostavat, että naisen ihmisarvo on yksilössä itsessään, ei äitiydessä.

“Naisia ei pidä syyllistää eikä painostaa lapsikysymyksessä. Tahaton lapsettomuus on mittaamattoman suuri suru. Osalle lapsettomuus taas on tarkkaan harkittu, tietoinen valinta, jota on myös kunnioitettava.”

Demarinaisten mukaan perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä, jotta nuorilla on rohkeutta perheen perustamiseen.

“Onnistunut perhepolitiikka koostuu monesta asiasta. Kaikkein tärkeintä on ihmisen luottamus tulevaisuuteensa. Tämä turvallisuuden tunne syntyy oman elämän hallinnasta. Sen osasia ovat riittävä toimeentulo, soveltuva ammattitaito, kelpo asunto, vakaa terveydentunne, luotettava lastenpäivähoito ja se, että läheiset ihmissuhteet ovat kunnossa.”

Lisäksi Demarinaiset sanovat, että opiskelijoiden mahdollisuutta perheen perustamiseen on lisäksi tuettava kohdistetuin tulonsiirroin, palveluin ja tehostetulla opinto-ohjauksella.

Demarinaiset painottavat, että perhepoliittinen uudistus on syytä käynnistää tässä budjettiriihessä.

“Lapsilisää on korotettava, sillä lapsesta johtuneet kustannukset ovat kohonneet kerta toisensa jälkeen. Perhevapaisiin tarvitaan lisää joustoa ja sisällön päivittämistä. Isien toive olla yhdenvertainen kasvattaja lapsilleen, on otettava todesta ja annettava heille siihen lakisääteinen mahdollisuus.”

Demarinaiset esittävät, että nykyisen vanhempainrahakauden kestoa jatketaan ja että isille kiintiöidään entistä suurempi osa vanhempainrahakaudesta. Käytettävästä vanhempainrahakaudesta vähintään yksi kolmasosa olisi oltava isän kiintiö ja yksi vanhempien vapaasti jaettavissa.

“Käytettävä ajankohta ulotettaisiin joustavasti perheiden tarpeiden mukaisesti lapsen alakouluikään saakka. Uudistuksessa on huomioitava sateenkaariperheet ja yksinhuoltajat.”

Hoitovapaan kehittämisessä Demarinaiset haluavat toteuttaa tasa-arvoa: kiintiöidään kotihoidontuen käyttö myös isäosalla.

Demarinaisten tavoitteena on palauttaa lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus ja pienentää päivähoidon ryhmäkokoja. Tavoitteena on myös varhaiskasvatuksen maksuttomuus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE