Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaiset Naisten päivän etkoilla: Tasa-arvon eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä

Demarinaiset ottivat varaslähdön Naisten päivän viettoon ja järjestivät 7.3. eduskunnan Kansalaistorilla tapaamisen, jossa kahvin ja musiikin lisäksi puhuttiin painavaa asiaa tasa-arvosta. Nämä Tarjan päivän kutsut pidettiin jo toisen kerran presidentti Tarja Halosen aloitteesta.

Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen oli huolissaan siitä, että naisviha ja tasa- arvon vastainen mieliala näyttävät vahvistuvan niin meillä kuin muualla maailmassa.

— Uuskonservatiivit uskottelevat, että monikulttuurinen yhteiskunta on naisillevihamielisempi,Tuppurainen katsoi.

— Rasistinen vihapuhe leviää, ja avoimen yhteiskunnan tilalle astuvat muukalaisviha sekä ahdas nationalismi.

Myös naisten ja miesten tasa-arvon tavoite on kääntynyt avoimeksi sovinismiksi. Joissakin suhteissa tilanne on Tuppuraisen mielestä jopa menneitä vuosikymmeniä huonompi.

— Naisten tehtäväksi nähdään taas miesten palveleminen. Ja hallituksen politiikka, kuten perhevapaalla vatulointi, näyttää selvästi naisille paikkaa kotona.

Myös presidentti Halonen muistutti, ettei tasa-arvo ole kiveen hakattu tila, vaan jotakin, minkä eteen pitää tehdä työtä jatkuvasti. Historian aikana on valitettavasti nähty useita tasa-arvon takaiskuja:

— Kyllähän se joskus turhauttaa, kun muistan, että olin perustamassa Seksuaalipoliittinen yhdistys Sexpoa vuonna 1969. En silloin kuvitellut, että vuonna 2017 vielä puhutaan ihan samoista asioista, presidenttihymähti.

Tasa-arvo ei ole vain naisten asia

Yleinen ja väärä käsitys on, että tasa-arvo hyödyttää vain naisia, kenties myös lapsia, mutta ei miehiä. Kuitenkin monissa asioissa, kuten eliniänodotteen ja terveyden suhteen, miehet ovat jopa heikommalla.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistutti, että jos tasa-arvoa ei ajeta palkkaratkaisuissa, seurauksena nähdään myös kasvava joukko matalapalkkaisia miehiä.

— Haluan myös ylistää ay-liikettä siitä, että se ymmärtää perheiden ja lasten merkityksen, Niemi-Laine sanoi.

— Minut valittiin nelikuukautisen lapsen äitinä tärkelle paikalle ammattiliitossa. Nykyään ei myöskään ole mitään ongelmaa tuoda lapsia mukaan kokouksiin, vaikka he käyttäytyisivät lasten tavoin ja pitäsivät vähän ääntä.

Presidentti Halonen muistutti, että vaikka kehitys on hidasta, asenteet ja ajattelutavat kuitenkin muuttuvat tasa-arvoisempaan suuntaan:

— Monet miehet ovat parempia isoisiä kuin mitä aikoinaan olivat isinä. He ottavat hoitovastuuta lapsenlapsistaan ja nauttivat yhdessäolosta näiden kanssa, hän huomautti.

— Tasa- arvo ei ole vain naisten ja lasten asia, eikä nainen ole nainen vasta silloiin, kun hän on äiti, muistutti myös Tytti Tuppurainen.

— Naisten aseman kohentuminen ja itsenäisen päätäntävallan lisääminen eivät myöskään ole miehiltä pois, vaan ne edistävät koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä

Kansanedustaja Tarja Filatov, yksi SDP:n tasa-arvo- ohjelman kirjoittajista, muistutti ohjelman lauseesta, jonka mukaan tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Kyse on kumppanuudesta ja ihmisarvosta, ei holhouksesta, jota rikkaat armeliaisuudessaan osoittavat köyhille tai miehet naisille.

Tilaisuuden juontaja, filosofian tohtori Päivi Lipponen kysyi panelisteilta, pitääkö paikkansa väite, jonka mukaan naiset eivät osaa verkostoitua eivätkä riittävästi tukea toisiaan.

— Ja jos tämä on totta, mitä asialle voisi tehdä? Lipponen haastoi.

Tytti Tuppuraisen ongelma on siinä, että hoivavastuu on edelleen pääasiassa naisten harteilla.

— Sen vuoksi he ovat myös aika yksin eivätkä pysty tarpeeksi tukemaan toisiaan.

Presidentti Halonen siteerasi Yhdysvaltojen entistä ulkoministeriä Madeleine Albrichtia, jonka mukaan ”helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan”. Halosen mukaan naiset ovat kuitenkin aina osanneet verkostoitua ja tukea toisiaan sekä arjen asioissa että laajemmissa yhteiskunnallisissa tavoitteissa.

— Tarvitaan kaikenlaisia verkostoja. Myös sekaverkostot, joissa mihet ja naiset tukevat toisiaan, ovat tasa-arvon kannalta tärkeitä, hän kor0sti.

Tasa-arvo ei ole tasapäistämistä

Loppukeskustelun aikana yleisön joukosta heitettiin hieman haastava kysymys siitä, mitä tasa-arvo loppujen lopuksi merkitsee. Onko se ihmisten sisäisten ominaisuuksien kunnioittamista, erilaisuuden tunnustamista ja hyvväksymistä, vai – kysyjän mukaan – ”tasapäistämistä YK:n tarkoittamassa mielessä”.

Tarja Filatovin mukaan tasa-arvo ei tarkoita tasapäistämistä eikä erilaisuuden kieltämistä:

— Itse asiassa aito tasa-arvo on edellytys ihmisten ja kulttuurien moninaisuuden kehittymiselle ja hyväksymiselle.

Tarja Halonen totesi vierastavansa tasapäistämis-sanan käyttöä silloin, kun puhutaan yhtäläisistä oikeuksista ja velvollisuuksista.

— Otetaan esimerkiksi vanhemmat, jotka narkolepsiatapausten pelottamina haluavat käyttää vapauttaan ja jättää lapsensa rokottamatta. He voivat tehdä niin kauan kuin 95 prosenttia vanhemmista edelleen ottaa lapsilleen rokotuksen ja varmistaa suojan vaarallisia tartuntatauteja vastaan.

Presidentti siteerasi myös oman äitinsä lausahdusta, jonka mukaan ”kaikki äidit rakastavat yleensä omia lapsiaan, mutta hyvät äidit rakastavat kaikkia lapsia”.

— Kannattaa muistaa, että yhä suurempi osa väestöstä on yksin asuvia ja lapsettomia.Ei kuitenkaan tarvitse olla itse isä tai äiti, jotta voisi hoitaa lapsia ja ottaa vastuuta tulevista sukupolvista.

Merja Minkkinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE