Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaisten kuntavaaliteesit on julkaistu – Feminismiä kuntiin!

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kansanedustaja, eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) eduskunnassa viime lokakuussa.

Demarinaiset julkaisi kuntavaaliteesit teemalla “Feminismiä kuntiin!”.

Demokraatti

Demokraatti

Demarinaisten kuntavaaliteesit kiteytyvät neljän otsikon alle, joita ovat saavutettavat palvelut, yhdenvertainen ja syrjinnästä vapaa kunta, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kunta sekä kunta tasa-arvoisen työelämän edelläkävijänä.

– Julkisten tilojen ja kuntien digitaalisten kanavien tulee olla kaikille turvallisia. Me haluamme olla mukana kitkemässä vihapuhetta ja rasismia. Jokaisella meillä tulee olla aito mahdollisuus vaikuttaa oman kunnan asioihin. Keinoja demokratian ja osallisuuden edistämiseksi ovat esimerkiksi erilaiset vaikuttamiselimet tai osallistava budjetointi, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen sanoo tiedotteessa.

– Kuntien tulee myös toteuttaa kestävää, feminististä kunta- ja kaupunkisuunnittelua, jossa otetaan huomioon ympäristö, esteettömyys, turvallisuus, liikkuminen ja eri ikä- ja erityisryhmien tarpeet. Lisäksi maksuttomien peruspalveluiden määrää on lisättävä koskemaan muun muassa viisivuotiaiden varhaiskasvatusta ja terveyskeskuksen asiakasmaksuja, jatkaa Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Emmi Lintonen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE