Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaisten puheenjohtaja kysyy, mikä on EK:n rooli perhevapaauudistuksen kaatumisessa – “Näyttää, että kokoomus olisi tyytynyt vain leikkaukseen perheiden tuista”

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen on Demarinaisten puheenjohtaja.

Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen kutsuu tänään kaatuneeksi ilmoitettua hallituksen perhevapaauudistusta mahalaskuksi.

– Se on hallituksen sekaannus, johon pitäisi saada nopeasti selvyys. Suomi tarvitsee perhevapaauudistuksen. SDP on esittänyt siihen oman mallinsa ja tarjoaa edelleen hallitukselle yhteistyötä ja apua eteenpäin pääsemiseen.

Tuppuraisen toteaa, että hallituksen pitäisi pitää tähtäimessä uudistus, joka tosiasiallisesti mahdollistaisi isien suuremman vastuunoton perheissä ja hoivavastuun jakamisen molempien vanhempien kesken.

– Nyt tässä selkkauksessa, jota on hieman hankala näin vierestä seurata, laineet käyvät korkealla ja tunteet kuumina. Joka tapauksessa näyttää siltä, että niillä reunaehdoilla, joilla hallitus oli uudistusta tekemässä, perheministeri Annika Saarikolla (kesk.) ei ollut riittäviä edellytyksiä varmistaa sitä, että oikeasti olisi lisätty nimenomaan isille korvamerkittyä vanhempainvapaata, Tuppurainen tulkitsee nyt seuraamaansa keskustelua.

Hän epäilee, että Saarikko käytännössä jätettiin hallituksen toimesta yksin ilman riittäviä pelimerkkejä toteuttaa uudistusta.

– Näyttääkin siltä, että kokoomus olisi ollut tyytymässä vain leikkaukseen perheiden tuista, jota olisi sitten kompensoitu pienellä lisäyksellä varhaiskasvatukseen, Tuppurainen arvioi.

Häntä eivät siis vakuutta opetusministeri Sanni Grahn–Laasosen puheet Twitterissä. Laasonen on sanonut, että kokoomus oli ja on valmis panostamaan perhevapaauudistukseen myös lisäämällä resursseja ja rahaa olisi kohdennettu päiväkoteihin ja varhaiskasvatukseen, kun naisten työllisyys vahvistuu.

Tuppurainen painottaa, ettei SDP sinänsä arvostele varhaiskasvatukseen satsaamista, mutta perhevapaauudistuksessa oleellista on isien osuuden lisääminen lasten kasvatuksessa, mikä kuitenkin edellyttäisi lisärahoitusta.

“Oikea kritiikin kohde on tässä nyt myös EK.”

Tuppurainen kertoo, että SDP:n eduskuntaryhmästä on alustavasti pyydetty eduskunnan tietopalvelusta selvityksiä kustannuksista, mikäli ansiosidonnaista vanhempainrahakautta nostettaisiin miesten keskipalkan tasolle.

– Kustannus olisi varovaisesti arvioiden noin 200 miljoonaa euroa. Tämäntyyppisiä rahoja ei ainakaan Twitter-keskustelun perusteella ollut uudistukselle luvassa.

Annika Saarikon Helsingin Sanomille lausuman käsityksen mukaan työmarkkinajärjestöt eivät olleet valmiita rahoittamaan työtulovakuutusta nykyistä enempää. Työtulovakuutusta käytetään ansioihin sidottujen perhevapaiden rahoittamiseen.

Tytti Tuppurainen tarkentaa kohdetta ja kyselee nyt tässä asiassa kokoomuksen ohella myös EK:n vastuun perään.

– Oikea kritiikin kohde on tässä nyt myös EK, työnantajapuoli, joka on ollut haluton oikeasti toimimaan samapalkkaisuuden suhteen. Palkaerot ovat edelleen Suomessa sietämättömän suuret, Tuppurainen sanoo.

– Vanhempainrahat on sidottu ansiotasoon ja siksi naiset käyttävät niitä enemmän. Miesten osuuden lisääminen edellyttää lisärahaa, muutoin kyseessä on pelkkä leikkaus lapsiperheiden tukiin. Nyt olisi työnantajienkin syytä edistää samapalkkaisuutta. Etenkin perhevapaauudistuksessa asiaa on mahdoton ratkaista ellei palkkatasa-arvoa samalla hoideta.

– Kokoomukselta ei ollut nyt nähtävästi – ja tätä perustelen Twitter-keskustelulla – riittävästi haluja taloudelliseen panostukseen, jotta tasa-arvo olisi perheissä toteutunut, Tuppurainen arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE