Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinuoret haluaa maksuttoman varhaiskasvatuksen — “Hallituksen perhepoliittiset päätökset ovat haitallisia”

Demarinuoret ehdottaa, että Suomessa siirrytään maksuttomaan varhaiskasvatukseen.

Ensimmäinen askel täysin maksuttomaan varhaiskasvatukseen voisi järjestön mukaan olla tietyn maksuttoman tuntimäärän tarjoaminen.

Esimerkiksi Ruotsissa lapset ovat oikeutettuja 15 tuntiin maksutonta varhaiskasvatusta viikossa. Laadukkaan päivähoidon hyödyistä lapsen kehityksen kannalta on runsaasti näyttöä.

— Laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Se tukee tutkitusti lapsen kasvua ja kehitystä ja kaventaa lasten hyvinvointi- ja terveyseroja. Korkeat päivähoitomaksut yhdistettynä kotihoidon tukeen luovat kuitenkin monelle perheelle kannustinloukun, jolloin lapsia ei ole taloudellisesti kannattavaa laittaa päivähoitoon.

— Pitkät poissaolot työelämästä puolestaan vaikeuttavat paluuta työelämään. Ei ole yhteiskunnan, lapsen tai perheen etu, että lapsi ei voi taloudellisista syistä osallistua varhaiskasvatukseen, sanoo Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.

Demarien nuorisojärjestö huomauttaa, että EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä 95 prosenttia yli 4-vuotiaista lapsista olisi päivähoidossa. Suomi on tästä tavoitteesta reilusti jäljessä, sillä muihin Pohjoismaihin ja moniin Euroopan maihin verrattuna Suomessa hoidetaan lapsia pitkään kotona.

Tästä huolimatta hallitus on päättänyt kasvattaa päiväkotiryhmien kokoa ja rajoittaa lasten oikeutta päivähoitoon.

Lisää aiheesta

– Hallituksen perhepoliittiset päätökset ovat haitallisia sekä tasa-arvotavoitteiden että lasten kasvun ja kehityksen näkökulmasta. Hallitus haluaa parantaa työssäkäynnin kannustimia ja nostaa työllisyysastetta, mutta ei silti halua helpottaa lasten vanhempien työntekoa ja poistaa kannustinloukkuja.

— Puheet ja teot ovat pahasti ristiriidassa. Jotta vanhemmilla on mahdollisuus mennä töihin, on lapsille taattava laadukasta varhaiskasvatusta. Pitkät katkot työuralla eivät ole kenenkään etu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE