Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinuoret panisi vanhempainvapaajärjestelmän remonttiin — hallituksen 2500 euron “kertalaastari” on riittämätön

Demarinuoret vaatii, että Suomessa valmistellaan vanhempainvapaauudistus 6+6+6-mallin pohjalta.

Mallissa molemmille vanhemmille on kiintiöity 6 kuukautta vanhempainvapaata ja kolmas kuuden kuukauden jakso on vapaasti vanhempien kesken jaettava. Viimeinen 6 kuukautta tulisi olla jaettavissa myös muille kuin lapsen vanhemmille heidän niin halutessaan.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi sanoo, että nyt olisi äärimmäisen tärkeää tarttua vanhempainvapaauudistukseen, jolla uudistettaisiin nykyjärjestelmää joustavammaksi ja tasa-arvoisemmaksi.

— Vapaita tulisi voida käyttää yksittäisinä päivinä, puolipäiväisesti tai pidempiaikaisena vapaana perheen elämäntilanteen mukaan. Demarinuorten tavoitteena on siirtyä tulevaisuudessa Yleisturvaan, jolla voidaan myös tukea toisen vanhemman osa-aikaista työntekoa siihen asti, kun lapsi täyttää 3 vuotta. Sitä ennen kannatamme nykyisen joustavan hoitorahan säilyttämistä.

Olen äärimmäisen pettynyt, ettei hallituksen työkalupakista löydy mitään muuta keinoa tasa-arvoasioiden edistämiseen kuin 2500 euron kertalaastari.

Demarinuorten mukaan nuoren naisen palkkaaminen on työnantajalle yhä riski, koska vanhemmuuden kustannukset lankeavat maksettavaksi äitien työnantajille. Järjestön mielestä vanhempainvapaiden kustannukset tulisi jakaa kaikkien työnantajien kesken joko veropohjaisella mallilla tai perustamalla vanhemmuuskassa.

Hallituksen esittämä 2500 euron kertakorvaus äitiyslomalle jäävän naisen työnantajalle on järjestön mukaan riittämätön, eikä ratkaise itse ongelmaa.

Lisää aiheesta

— Olen äärimmäisen pettynyt, ettei hallituksen työkalupakista löydy mitään muuta keinoa tasa-arvoasioiden edistämiseen kuin 2500 euron kertalaastari. Vanhemmuuden kustannusten tasaamisen pitäisi olla jokaisen puolueen ja työmarkkinajärjestön agendalla. Ilman selkeitä tavoitteita ja kunnianhimoisia päätöksiä tasa-arvoasiat eivät etene.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE