Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinuoret: Tuoreimmat esitykset kirsikkana ”nuorisovihamielisen hallituksen” kakun päällä

Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen kysyy, eikö hallitus ole oppinut 1990-luvun lamasta mitään.

Demarinuorten mielestä Suomessa on vallassa nuorisovihamielinen hallitus. Tänään julkaistu opintotukiraportti jatkaa tuttua linjaa, jossa talouden tasapainotustalkoot vieritetään rajusti nuorten niskaan. Demarinuoret on tyrmistynyt ehdotuksesta ja muistuttaa, että nämä tuoreimmat esitykset ovat vain kirsikkana kakun päällä.

– Opintotukileikkaukset, nuorisotakuun tuhoaminen, miljoonien säästöt opetukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, joukkoliikenteen heikentäminen sekä jatkuvasti nousevat maksut murentavat suomalaisen yhteiskunnan menestystä ja perustaa, Demarinuorten puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen listaa tiedotteessaan.

– Kuinka hallitus voi rehellisesti vielä seistä hallitusohjelmansa takana ja väittää, että näillä keinoilla Suomesta tehdään ”koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa”? Miksi hallitus on hylännyt suomalaiset nuoret, hän kysyy.

Räsäsen mukaan hallitus tekee arvojensa mukaista politiikkaa, jossa ”nuoret kampitetaan jo lähtöviivalla”. Räsänen muistuttaa, että autoveroa on kyllä mahdollista laskea, turpeenpolton verotusta kevennetään ja maataloudelle annetaan mielellään lisää rahaa.

– Hallitus väittää, että yhteiskunnan ei ole varaa velkaantua, mutta siirtää mielellään taakkaa nuorille itselleen. Eikö hallitus ole oppinut 90-luvun lamasta mitään, Räsänen kysyy.

– Enemmän kuin ehkä koskaan ennen tarvittaisiin tulevaisuudenuskoa niille nuorille, jotka meidän tulevaisuutemme rakentavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE