Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demariopiskelijat Tampere3:sta: “Yliopistoyhteisö ja opiskelijat on ohitettu törkeällä tavalla”

Jesse Jääskeläinen.

Demariopiskelijoiden SONK vaatii, että Tampere3:n päätöksenteossa on turvattava yliopiston autonomia. Järjestön mukaan uudessa Tampere3:n johtosääntöluonnoksessa yliopistoyhteisö ja opiskelijat on ohitettu törkeällä tavalla, joka vaarantaa yliopiston autonomian.

Nyt syntyneiden erimielisyyksien taustalla on se, että Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillisen yliopisto ovat yhdistymässä uudeksi säätiöyliopistoksi, jonka omistuksessa tulee olemaan myös Tampereen ammattikorkeakoulu.

SONK tiedottaa, että laajalti kritisoidun ja ylhäältä johdetun prosessin seurauksena esitetään ensi lauantaina hyväksyttäväksi johtosääntöä, joka kaventaisi yliopistoyhteisön perustuslaillisia mahdollisuuksia päättää omista asioistaan.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Tampereen yliopiston henkilökunta ja opiskelijoiden edustajat marssivat ulos työpaikaltaan Tampereella. Tampereen yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajat ovat päättäneet järjestää ulosmarssin, koska he eivät hyväksy lausunnolla olevaa Tampere3:n johtosääntöluonnosta. Heidän mielestä luonnos kaventaa merkittävästi yliopistolaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yliopiston toimintaan.

 

“Johtosääntöä ei olla rakentamassa luottamukselle, mistä kertoo tänään järjestettävä ulosmarssi. Esimerkiksi opiskelijoiden näkemykset on valmistelussa jätetty huomioimatta lähes kokonaan”, Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen sanoo.

Lisää aiheesta

Johtosääntö mahdollistaisi SONKin mukaan esimerkiksi sen, että kaikki yliopiston hallituksen jäsenet voivat olla yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Samalla nykyistä kollegiota vastaavan konsistorin jäsenmäärää ollaan valmiita vähentämään merkittävästi, vaikka yliopiston koko kasvaa.

”Esitys konsistorin kokoonpanosta syrjii eri tieteenaloja ja kohtelee henkilöstöä epätasa-arvoisesti. Nämä ovat arvovalintoja, jotka eivät edusta demokraattista päätöksentekoa 2010-luvulla.”

SONK vaatii, että säätiön on viimeistään nyt aika osoittaa yliopistoyhteisön merkitys uutta yliopistoa rakennettaessa ja turvattava sen autonomia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE