Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Demariristeilyltä draivia vaalityöhön

Demariristeilylle osallistuneet Anja Savolainen ja Janne Sjölund palasivat kotiin tyytyväisinä.

Viikonlopun demariristeilyllä oli innostava tunnelma, näin totesivat mukana olleet Anja Savolainen ja Janne Sjölund Uudestakaupungista.

Varsinais-Suomesta mukaan oli lähtenyt bussilastillinen demarivaikuttajia ja paluumatkalla autossa oli käsinkosteltavan innostunut tunnelma. Anja Savolainen oli tyytyväinen monipuoliseen risteilyohjelmaan ja totesi risteilyn yhteisöllisen ilmapiirin tarttuneen kaikkiin. Anjalla oli omalle puolueosastolleen tuliaisina Riikka Kämpin viesti siitä, että vaalityö on kohdistettava ensisijaisesti muihin kuin puolueen omiin kannattajiin.

– Liian usein jutellaan keskenään. Ensin pitää kuunnella ja vasta sitten mietitään yhdessä ratkaisukeinoja, kiteytti Anja Savolainen.

Riikka Kämppi kertoi, miten he neuvoivat Pekka Haaviston presidentinkampanjaa tehneille puhumaan yhden vihreän sijasta kahdelle muulle, jotka eivät kuulu puolueeseen.

– Puhukaa suoraan ja puhukaa yksinkertaisesti, neuvoi Kämppi risteilyväkeä.

Puheenjohtaja Rinteen linjapuhe sisälsi paljon asiaa, joissa riittää pohdiskeltavaa pitemmäksikin aikaa. Janne Sjölund oli tyytyväinen Rinteen valitsemiin teemoihin.

– Vaalitulokset eivät tule itsestään, on tehtävä työtä ja uskottava omaan tekemiseen, tiivisti Janne Sjölund tuliaisviestiään omalle puoluosastolleen.

Lisää aiheesta

Tavoitteena on suurin kuntapuolue, mutta on muistettava myös siihen liittyvä suuri vastuu. Edessä olevaan syksyyn ja kevään kuntavaaleihin tarvitaan tekemisen paloa ja sitä demariristeilyllä jaettiin useissa työpajoissa. Huhtikuussa nähdään, mihin tuloksiin näillä eväillä päästään. Työ on aloitettava nyt.

 

Jaana Vasama, Uusikaupunki

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE