Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Demariryhmä: Tampereen ensi vuoden talousarvion arvovalinnat mieluisia sosialidemokraateille

Pekka Salmi on tyytyväinen arvoihin, joihin Tampereen talousarvio perustuu.

Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen mukaan Tampereen kaupungin toiminnan painopiste on nyt erityisesti työllisyyden nostamisessa.

– Tämä on pormestariohjelman linjausten mukaista. Kahden viime vuoden aikana merkittävästi parantunut työllisyys on erityisesti nopeasti kohentuneen viennin, kaupungin työllisyyspanostusten ja työllisyyskokeilun ansiota, Salmi totesi arvioidessaan Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarviota.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tampereen ensi vuoden budjetin maanantaina.

– Kaupungin kasvu, korkea investointitaso ja isot kehityshankkeet kuten raitiotien ja Kansi-Areenan rakentaminen luovat omalta osaltaan paljon työpaikkoja rakennussektorille, teollisuuteen ja palveluihin. Pelkästään nämä kaksi suurhanketta tuovat tuhansia työpaikkoja Tampereen kaupunkiseudulle tulevina vuosina.

– On pidettävä huolta myös kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisesta ja sitä kautta eriarvoistumisen ehkäisemisestä. Asuinalueet on rakennettava mahdollisimman monipuolisiksi, Salmi jatkoi.

Ryhmäkokoja ei nosteta

Salmen mukaan se, ettei peruskoulun tai päivähoidon ryhmäkokoja nosteta, on iso arvovalinta. Tavoitteen saavuttamiseksi kouluihin ja päiväkoteihin palkataan lisää opettajia ja muutakin henkilökuntaa. Myös subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyy.

– SDP:n valtuustoryhmä kannattaa koulutukseen ja sivistykseen panostamisista. Koulutus ja sivistys ovat pienen kansakunnan tärkeimpiä investointikohteita. Ne takaavat menestymisen myös kansainvälisillä areenoilla. Ryhmäkokojen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen ovat myös tärkeitä pormestariohjelman ja SDP:n vaaliohjelman linjauksia. Näistä lupauksista pidetään kiinni, Salmi korostaa.

Talouden kasvu mahdollistaa heikompiosaisten auttamisen

Vaikka Tampereella menee kokonaisuudessaan hyvin, uutiset muun muassa lastensuojelun palveluiden ruuhkautumisesta, nuorten päihteiden käytön kasvusta, mielenterveysongelmista kärsivien sekä koulupudokkaiden määrän kasvusta kuitenkin kertovat, että monissa tamperelaisissa perheissä ei voida hyvin.

– Vuoden 2008 finanssikriisistä alkanut pitkä taantuma synnytti massatyöttömyyden, jonka satoa nyt korjataan. Monet kaupunkilaiset ovat helisemässä kasvaneiden sosiaalisten ongelmien keskellä.

Salmen mukaan talouden kasvun myötä päättäjien on huolehdittava siitä, että kasvun hedelmiä käytetään myös niiden ihmisten auttamiseksi, jotka sinnittelevät erilaisten ongelmien keskellä.

– Talousarviossa pormestari  Lauri Lylyn kädenjälki näkyykin siinä, että lisää voimavaroja suunnataan työllisyyden hoitoon, lastensuojeluun, päihde- ja mielenterveyspalveluihin sekä perusterveydenhuoltoon.

Tammelan stadionin, Kaupin ja Sorsapuiston kentän kehittäminen liikkeelle

Talousarvioehdotuksessa panostetaan myös liikuntapaikkoihin.

– Tammelan stadionin uudistaminen ansaitsee ison plussan. Muita tärkeitä liikunnan edistämisen mahdollistavia hankkeita ovat Sorsapuiston tekojäärata ja Kaupin liikuntapuiston kehittäminen. Siitä hyötyvät muun muassa pesä- ja jalkapalloilijat sekä hiihtäjät.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE