Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarit eduskunnassa: Näin puheenvuorot ovat jakautuneet miesten ja naisten kesken

Ilta-Sanomat kertoi eilen tiistaina uutisessaan SDP:n kansanedustajien puheenvuorojen jakautumisesta eduskunnan kyselytunneilla. Listan kärjessä komeilevat Antit Rinne ja Lindtman. Puolueen linjoja vetävistä SDP:n puheenjohtaja Rinne on puhunut 52 kertaa ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindtman 41 kertaa.

Kaikkiaan demariedustajat ovat käyttäneet kyselytunneilla noin 350 puheenvuoroa kuluvalla vaalikaudella. Ilta-Sanomien selvityksen perusteella voi laskea, että SDP:n miesedustajat ovat käyttäneet puheenvuoroja hieman enemmän kuin naiset.

Kaikkiaan SDP:n miehet ovat käyttäneet eduskunnassa marraskuun alkuun mennessä yhteensä 187 puheenvuoroa naisten 166 puheenvuoroa vastaan. Jos asemansa perusteella paljon äänessä olevien Rinteen ja Lindtmanin puheenvuorot jätetään laskuista, ovat SDP:n muut miesedustajat puhuneet yhteensä 94 kertaa.

Demokraatin selvityksen mukaan kuluvan vuoden 2016 aikana kyselytuntien ensimmäinen kysymys on mennyt SDP:ssä hieman useammin naisille (14) kuin miehille (12). Yhtä lailla näkyviä ryhmäpuheenvuoroja puolestaan miehet (8) ovat käyttäneet hieman useammin kuin naiset (6) vuonna 2016. Yhteen laskettuna miehet ja naiset ovat siis olleet tänä vuonna yhtä usein äänessä, kun kyse on ollut kyselytuntien ensimmäisestä kysyjästä ja ryhmäpuheenvuoroista.

SDP:llä on tällä hetkellä 35 kansanedustajaa, 22 naista ja 13 miestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE