Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarit hallituksen kimppuun hoivapalvelujen heikentämisestä – “Vanhukset kuin kanat kanalassa”

Asukas katsoo televisiota Johanna-kodissa Porvoossa. Miten vanhusten hoivan käy, kun hallitus leikkaa hoitajiin käytettyjä määrärahoja.

Oppositio demarit etunenässä kävivät tänään Juha Sipilän (kesk.) hallituksen peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) kimppuun vanhusten hoitotomitoituksen laskemisesta eduskunnan kyselytunnilla.

Hallitus on päättänyt laskea hoitomitoitusta nykyisestä 0,5 prosentista 0,4 prosenttiin. Se tarkoittaa, että kun nyt esimerkiksi yöllä vanhuksia hoitaa laitoksessa kaksi hoitajaa 14 vanhusta kohden, jatkossa hoitajia on vain yksi. Lisäksi on paljastunut kaikessa hiljaisuudessa valmisteltuja säästöjä, jotka heikentävät palveluja entisestään.

– Tämä tarkoittaa, että vanhukset ovat kuin kanat kanalassa, ei mitään yksilön suojaa. Onko tämä arvokasta vanhuutta, kysyi edustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.)

Peruspalveluministeri Juha Rehula toivoi, että mahdollisimman moni kykenisi asumaan ihmisarvoisesti kotonaan niin kauan kuin se on mahdollista. Hän ei kuitenkaan kyennyt esittämään ärhäkän opposition edessä, mitään kovin uskottavaa vanhushoivan turvaamiseksi.

– Tässä auttaa digitalisaatio, mutta mikään ei korvaa ihmistä ja hänen antamaa hoivaa. Vanhuksen hoitoisuus (hoidon tarve) määrittelee hoivan tarpeen, Rehula vastasi.

Hoitoisuus onkin Rehulan mukaan ratkaisu hoitajamitoituksen vähenemiseen. – On kuntia, joissa vanhus saa inhimillistä ja yksilöllistä hoivaa.

Mäkisalo-Ropponen ei antanut Rehulan selityksille periksi, vaan korosti kuulleensa tilanteista jo nyt, joissa vanhuksilta ei päivän mittaan ehditä riisua edes pyjamaa pois.

Lisää aiheesta

Mäkisalo-Ropponen epäilikin hallituksen menettäneen muistinsa. Rehula vakuutti hallituksen muistavan kyllä, mutta kokoavan nyt hyviä käytäntöjä paikoista, joissa niitä on. Hän myönsi kuitenkin, että ongelmia on.

Tuula Haatainen (sd.) muistutti, että nyt hallitus leikkaa hoitajien määrästä viidesosan, vaikka raskashoitoisten vanhusten määrä vain kasvaa.                  

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE