Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Demarit huolissaan Mikkelin taksien kohtalosta – ”Ministerin esitys loisi epätasaisen kilpailutilanteen”

Mikkelin kaupunginhallitus käsitteli maanantaisessa kokouksessaan liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) muutosehdotuksia taksijärjestelmään. Mikkelin kaupungin lausunto ehdotuksista linjaa nyt, että taksiliikenteen sääntelyn keventäminen on perusteltua. Sääntelyn keventämisen uskotaan lisäävän kilpailua myös kuntien käyttämissä kuljetuksissa ja siten tuottavan myös säästöjä.

Mikkelin kaupunginhallituksen jäsen Raine Lehkonen (sd.) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) kuvailevat lausunnon näkökulmaa hyvin hallintokeskeiseksi.

– Kaupunki on asukkaiden yhteisö ja kaupungin ei tule vain ajatella omaa organisaatiotaan. Kaupunkilaisten taksipalveluista ja nykyisten taksiyrittäjien tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan, he sanovat kannanotossaan.

Demarit olisivat halunneet kaupungin lausuntoon kirjattavaksi myös ehdotukseen liittyvät huolet, mutta äänestyksessä hallituspuolueiden – keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten – paikalliset edustajat hylkäsivät huomioiden lisäämisen tekstiin.

Taavitsaisen ja Lehkosen mukaan taksilupien siirtäminen yhtiöihin ja hinnoittelun vapauttaminen uhkaa tiputtaa pienet pois pelistä ja synnyttää isojen yritysten muodostaman monopolin. He pitävät asiakkaan kannalta huonona, että kuljettajilta poistuisivat paikallistuntemuksen ja kielitaidon vaatimukset.

– Asiakkaan olisi oltava jatkossa entistä valppaampi kuljetuspalvelun tarjoajan laadun ja hinnan suhteen. On riskinä, etteivät kaikki ihmiset pysty toimimaan ”kilpailuttajina”, he sanovat.

Mikkelin kaltaisessa maaseutumaisessa kaupungissa on demarikaksikon mukaan myös ilmeinen vaara, että haja-asutusalueilla henkilöstökuljetusten saatavuus erityisesti öisin ja viikonloppuisin heikkenee. He ovat huolissaan myös siitä, että taksien saatavuudessa ja hinnoissa tulee olemaan alueittain suurta vaihtelua, jos enimmäishinnat poistetaan.

Lisää aiheesta

– Ministerin esitys myös loisi epätasaisen kilpailutilanteen eri ehdoilla toimivaan ammattiliikenteeseen ja sivutoimisen, alle 10 000 euroa ansaitsevien, toiminnan kanssa. Vaarana voisi olla harmaan talouden lisääntyminen ja “kerman kuorinta”, demarikaksikko varoittaa.

– Suomalainen säännelty taksijärjestelmä on edullinen, luotettava, palveleva, laadukas ja saatavissa aina ja kaikkialla. Sitä ei saa alasajaa. Me tahdomme, että se säilytetään ja sitä kehitetään, Taavitsainen ja Lehkonen summaavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE