Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarit kriittisiä Vapaavuoren vero-alelle – “Kasvun hedelmät suunnattava koulutukseen ja vanhusten hyvään hoivaan”

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma (kuvassa) suhtautuu pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) veroale-esitykseen vielä kriittisesti.

– Haluamme selvityksen kaupungin talouskehityksestä ja arvion talouden kehittymisestä tulevina vuosina, jotta voimme ottaa kantaa veroalennukseen.

Vapaavuori julkisti tänään esityksensä Helsingin ensi vuoden talousarvioksi. Hän esittää kunnallisveroprosentin alentamista 18 prosenttiin. Puolen prosenttiyksikön alennus laskisi veroprosentin naapurikaupunki Espoon tasolle.

Kasvava kaupunki tarvitsee asuntoja, kouluja ja toimivaa joukkoliikennettä.

SDP:n valtuustoryhmä painottaa vastuullista taloudenpitoa ja haluaa varmistaa, että strategiassa linjatut merkittävät investoinnit toteutuvat.

– Kasvava kaupunki tarvitsee asuntoja, kouluja ja toimivaa joukkoliikennettä. Varhaiskasvatuksen maksuttomuuden toteuttaminen tulee myös vaatimaan lisäinvestointeja. Esimerkiksi päivähoitopaikkojen riittävyys on pystyttävä takaamaan, demariryhmä linjaa.

Heinäluoma muistuttaa, mikä tekee menestyvän kaupungin:

Lisää aiheesta

– Lähtökohtana täytyy olla, että kasvun hedelmät kuuluvat kaikille kaupunkilaisille. Se edellyttää toimivia palveluita joka puolella kaupunkia. Helsingin täytyy nyt panostaa ikäihmisten hyvään hoivaan, ja suunnata kouluille riittävästi resursseja, jotta jokainen lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja opetusta.

Valtuustoryhmät aloittavat budjetista käytävät neuvottelut Vapaavuoren esityksen pohjalta lähipäivinä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE