Demokraatteja salakuunnellaan?

Yhdysvalloissa liittovaltion poliisia FBI:ta on pyydetty tutkimaan mahdollista demokraattien henkilökuntaan kohdistuvaa puhelimien salakuuntelua, kertoi uutiskanava CNN keskiviikkona. Tieto perustuu CNN:n viranomais- ja demokraattilähteisiin.

Uutiskanavan mukaan asia koskee pientä ryhmää puolueessa. Henkilöstön puhelimista etsitään todisteita hakkeroinnista, kuten haittaohjelmista.

CNN:n mukaan nyt yritetään selvittää, onko mahdollinen salakuuntelu osa aiempaa sähköpostihakkerointia vai kenties uusi hakkerointiyritys.

FBI tutkii parhaillaan demokraatteihin heinäkuussa kohdistunutta hakkerointia, jolloin puolueen sähköposteja vuosi julkisuuteen. Asiasta on syytetty Venäjää. Venäjä on tyrmännyt väitteet.

Keskustelua aiheesta

valittu_artikkeli02

Helsingissä vedottiin avun jatkamiseksi Syyrian pakolaisille

Kuva: Lehtikuva

YK ja sen kanssa työskentelevät 240 kansalaisjärjestöä vetoavat uuden rahoituksen saamiseksi Syyrian sotaa paenneiden auttamiseksi. Alueellinen pakolaisten avustussuunnitelma julkistettiin Helsingissä pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa.

Pyydetyllä yli neljän miljardin euron lisärahoituksella on tarkoitus auttaa miljoonia pakolaisia ja heitä tukevia ihmisiä Turkissa, Libanonissa, Jordaniassa, Irakissa ja Egyptissä. Tämän lisäksi YK arvioi, että Syyriassa olevien ihmisten auttamiseen tarvitaan tänä vuonna humanitaarista apua yli kolmen miljardin euron arvosta.

– Syyrialaispakolaiset ja (heistä huolehtivat) isäntämaat tarvitsevat apuamme enemmän kuin koskaan, sanoi YK:n pakolaiskomissaari Filippo Grandi.

Kokousta Säätytalolla isännöinyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) korosti Syyrian lähialueen maiden kantavan suuren taakan pakolaisten hoidossa.

– Meidän velvollisuutemme on tukea tätä työtä parhaamme mukaan, Mykkänen sanoi.

YK:n humanitaaristen asioiden apulaispääsihteeri Stephen O’Brienin mukaan Aleppon kadottua tv-ruuduista ja suurimman pakolaistulvan Eurooppaan tyrehdyttyä ei saa antaa tilaa ajatukselle, että kriisi olisi jotenkin ohi.

– Vaikka rauha koittaisi tänään, humanitaariset tarpeet jatkuvat Syyriassa vielä pitkään, O’Brien muistutti.

Keskustelua aiheesta

Trainspotting-tähden mitta täyttyi Trumpia kannattavan juontajan puheista

Kuva: Lehtikuva

Brittinäyttelijä Ewan McGregor on perunut osallistumisensa Good Morning Britain -ohjelmaan, koska sen isäntä, Donald Trumpia kannattava juontajatähti Piers Morgan irvaili viikonloppuna Naisten marssille osallistuvia kohtaan.

Provokatiivisesta esiintymisestään tunnettu Morgan kirjoitti Twitterissä englanniksi suunnittelevansa Miesten marssia protestiksi feministejä vastaan:

”I’m planning a ’Men’s March’ to protest at the creeping global emasculation of my gender by rabid feminists. Who’s with me?”

Muun muassa Trainspotting – ja Star Wars -elokuvissa esiintynyt McGregor ei pitänyt juttua huvittavana vaan ilmoitti omalla Twitter-tilillään peruvansa aamuohjelmaan menonsa, koska ei tajunnut Morganin isännöivän ohjelmaa.

Nyt se tuli: kova ratkaisu EU-eroa koskien syntyi äänin 8-3

Kuva: Lehtikuva

Britannian korkein oikeus päätti, että pääministeri Theresa Mayn hallituksen pitää hakea parlamentin suostumus eroprosessin aloittamiseen Euroopan unionista.

Päätös tehtiin 11 tuomarin kesken äänin 8–3.

Brexit-ministeri David Davisin odotetaan antavan lausunnon aiheesta lounasaikaan mennessä, brittilehti Guardian kertoo.

May on sanonut aloittavansa prosessin viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.

AVAINSANAT

”Maa on työnnetty lähes takaisin keskiaikaan” – Helsingissä haetaan aputoimia Syyrialle

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
YK:n hätäavun koordinaattori Stephen O'Brien osallistuu Syyria-konferenssiin, jonka isäntänä toimii ministeri Kai Mykkänen.

Helsingissä on alkanut kansainvälinen Syyrian avustamista koskeva konferenssi. Kokouksen avannut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muistutti humanitaarisen tilanteen olevan Syyriassa kuuden konfliktivuoden jälkeen pahempi kuin koskaan.

– Harvat konfliktit ovat aiheuttaneet tällaista tuhoa. Keskituloinen maa on työnnetty lähes, voisi sanoa, takaisin keskiaikaan, kokousta isännöivä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) kuvasi tilannetta.

Mykkäsen mukaan Helsingissä ei ole tarkoitus varsinaisesti luvata apua vaan keskustella, miten apua annetaan tehokkaimmin. Tehokkuus on erityisen tärkeää aikana, jolloin humanitaarisen avun tarve maailmassa on lisääntynyt.

Mykkäsen mukaan Suomen korostamia alueita ovat naisten ja tyttöjen sekä lasten ja vammaisten avustaminen.

YK-järjestöjen edustajat muistuttivat omissa puheenvuoroissaan, että syyrialaisten avuntarve jatkuisi vielä kauan, vaikka sopu sodan lopettamisesta syntyisi tänään. Sopua ei tosin ole edes näköpiirissä.

Helsingin kokouksessa julkistetaan Syyrian ja sen naapurimaiden apusuunnitelmia lähivuosille.

Kokoukseen osallistuu YK-järjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten, avunantajien, kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin sekä Syyrian naapurivaltioiden edustajia.

Syyrian kriisiä ratkotaan tänään Helsingissä

Kuva: Lehtikuva

Suomi isännöi tänään YK:n pyynnöstä järjestettävää Syyrian kriisiin liittyvää konferenssia. Helsingin Säätytalolla pidettävässä konferenssissa julkistetaan Syyrian ja sen naapurimaiden apusuunnitelmia lähivuosille.

Konferenssin kautta YK pyrkii saamaan lisää näkyvyyttä ja tukea mittaville ja alirahoitetuille tarpeille Syyriassa ja sen naapurimaissa.

Kokoukseen osallistuu YK-järjestöjen, kansainvälisten rahoituslaitosten, avunantajien, kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin sekä Syyrian naapurivaltioiden edustajia. Konferenssi on jatkoa Lontoossa helmikuussa 2016 ja Istanbulissa syyskuussa 2016 järjestetyille Syyria-kokouksille.

Syyrian sotaan haetaan ratkaisua myös neuvotteluissa Kazakstanin Astanassa. Kaksipäiväisten keskustelujen ensimmäisenä päivänä ei saatu eilen tuloksia, kertoivat kokouslähteet.