2000-luvun alkuvuosina puhuttiin puolueiden erojen katoamisesta ja politiikan kiinnostavuuden laskusta. Ero nykypäivään on huima. Suuret perinteiset puolueet ovat Saarisen mukaan 1970-80-lukujen taitteesta lähtien muuttuneet linjaltaan yhä enemmän yleispuolueiksi. Kansalaisten näkökulmasta perinteisten puolueiden SDP:n, keskustan ja kokoomuksen politiikan käytännön erot olivat aiempaa vaikemmin hahmotettavia.

Suurin yksittäinen syy nyt tapahtuneeseen muutokseen on Saarisen mukaan perussuomalaisten nousu.

– Jakolinja kulkee uusien ja vanhojen puolueiden välillä. Perussuomalaiset sekä toisaalta vihreät ja SKDL:n raunioille perustettu vasemmistoliitto eroavat perinteisistä puolueista ja toisistaan kaikkein eniten.

Perussuomalaisten nousua Saarinen selittää 2010-luvulla korostuneilla postmateriaalisilla arvoilla. Politiikan ääripäät jakautuvat arvojanalle, jonka toisessa päässä on perussuomalaisten edustamat uuskonservatiivit ja toisessa päässä kaupunkilaiset arvoliberaalit kuten vihreät ja uusi vasemmisto.

Käytännössä arvoerot kiteytyvät ilmastonmuutoksen ja maahanmuuton ympärille sekä liittyvät esimerkiksi kiistelyyn kasvissyönnin tai yksityisautoilun mielekkyydestä. Talouspolitiikkaan ja sosiaalipolitiikkaan kytkeytyvä oikeisto-vasemmisto-jako on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Uudeksi poliittisen keskustelun areenaksi on noussut sosiaalinen media. Juuri sieltä on Saarisen mukaan lähtöisin myös muualle mediaan ja yhteiskuntaan leviävä kärjistynyt ilmapiiri.

– Ihmiset, jotka keskustelevat somessa politiikasta ovat tutkimustemme mukaan arvoliberaaliutta mittaavalla akselilla toisistaan varsin kaukana. Keskikohtaan sijoittuvat ihmiset ovat useammin hiljaa. Kun kaksi hyvin erimielistä keskustelee virtuaalisesti, voi kuvitella mitä tapahtuu. Asetelma vaikuttaa keskustelun sisältöön olennaisesti, Saarinen sanoo.

Demokraatti 1/20 kertoo myös ammattiliitoista, jotka tarjoavat jäsenilleen yhä useammin  räätälöityjä palveluja työnvälityksestä uravalmennukseen.

SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoskella on kuva, että monissa liitoissa vähintään pohditaan tällaisten palvelujen kehittämistä, jollei niitä vielä ole. Liitot ovat hyvin sekä jäsentensä että työnantajien tarpeiden pulssilla, joten tällaisten palvelujen tarjoaminen on Heinikosken mielestä liitoille luontaista toimintaa.

Luontaiselta se tuntuu myös siksi, että aluevaltaus on oikeastaan uusvanha. Ay-liikkeen alkutaipaleella liitoissa tarjottiin työnvälityspalveluita ennen kuin yhteiskunta otti työllisyyspalvelut haltuun.

– Liitot ovat heränneet siihen, että ne voisivat vahvistaa rooliaan tässä. Mitä olen keskustellut liittojen kanssa, ei kukaan ole korvaamassa julkista työnvälityspuolta vaan täydentämässä sitä, Heinikoski kertoo.

Numeron teemaaiheena on kansankapitalismi. Nyt termi on ollut esillä, koska vuodenvaihteessa Suomessa otettiin käyttöön osakesäästötilit. Kansalaiset voivat harrastaa pienimuotoista osakesijoittamista kevennetyin veroseuraamuksin.

– Kansankapitalismi liittyy yleiseen vaurastumiseen, ekonomisti ja Eläketurvakeskuksen johtaja Jaakko Kiander sanoo.

– Osalla on hyvät tulot, jotkut ovat saaneet perintöomaisuutta. Silloin kertyy ylimääräisiä säästöjä, joita voi alkaa sijoittaa laajemmin.

Kehittyneissä länsimaissa tämä on ollut pitkään yleinen ilmiö, mutta Suomi tulee hieman jälkijunassa. Meillä on ollut toistaiseksi aika vähän yksityistä sijoitettavaa varallisuutta.

– Ruotsi ja Tanska ovat perinteisiä rikkaita maita, joissa on ollut äveriästä yläluokkaa vaikka kuinka kauan. Siellä on pidemmät perinteet kotitalouksien osakesijoittamisella, Kiander sanoo.

– Näissä maissa myös asuntolainojen pitkien maksuaikojen vuoksi ihmiset käyttävät vähemmän rahaa asuntolainan lyhentämiseen, minkä vuoksi rahaa jää enemmän säästämiseen vaikka osakesijoittamisen kautta.

Kulttuurisivuilla haastatellaan elokuvaohjaaja Hamy Ramezania, joka elää jännittävää aikaa. Hän  on saanut ensimmäisen pitkän elokuvansa kuvaukset tehtyä ja  tekee nyt työn viimeisiä vaiheita yhteistyössä leikkaajan kanssa. Elokuva kulkee työnimellä The Oasis of Now.

Ramezan on aiemmin ohjannut kansainvälisiä palkintoja saaneet lyhytelokuvat Listen (Kuuntele) ja Paratiisin avaimet sekä dokumenttielokuvan Tuntematon pakolainen.

– Elokuvan todellinen luominen alkoi siitä, kun vihdoin ymmärsin, mistä etsiä tarinan totuutta. Olin pitkään totuuden perässä ja myös hirveän pitkään hakoteillä hakemisessani.

Elokuva käsittelee pakolaisuutta. Elokuva sijoittuu kokonaan Suomeen ja alkaa siitä, kun Mehdipourin perhe on pakolaisina ja turvapaikanhakijoina saapunut Suomeen.

– Tämäkin elokuva on omakohtainen, mutta ei niin, että minä olisin kukaan elokuvan hahmoista tai että kukaan heistä olisi isäni tai äitini. Eivätkä elokuvan tapahtumat myöskään ole sellaisia, mitä juuri meille on sattunut.