Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Demokraatti palkittiin The European Publishing Awards -kilpailussa: ”Mahtava tunnustus kovasta työstä pienellä porukalla”

Demokraatti

Aikakauslehdeksi tammikuussa 2019 muuttunut Demokraatti on saanut palkinnon The European Publishing Awards -kilpailussa. Kilpailussa palkitaan Euroopan parhaita aikakauslehtiä, sanomalehtiä ja digitaalisia julkaisuja.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Demokraatti palkittiin B2C Consumer Publishing -kategoriassa yhdessä saksalaisen Turn On -lehden kanssa. Sarjassa palkittiin parhaat kohderyhmäjulkaisut. Demokraatti vastaanottaa tunnustuksen European Publishing Congress -tilaisuudessa huhtikuun lopulla Wienissä, Itävallassa.

Demokraatti ilmestyi tammikuuhun 2019 saakka viikkosanomalehtenä. Palkitun aikakauslehden ensimmäinen numero ilmestyi 24.1.2019. Lukijatutkimusten mukaan Demokraatin lukijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä uudistukseen.

– Palkinto on mahtava tunnustus kovasta työstä pienellä porukalla. Lehtiuudistus tehtiin samaan aikaan, kun aiempi viikkosanomalehti oli markkinoilla ja toimitus panosti voimakkaasti myös nopeaan verkkouutisointiin, Demokraatin va. päätoimittaja Rane Aunimo sanoo.

Aunimo haluaa kiittää koko henkilökuntaa ponnisteluista uuden tuotteen aikaansaamiseksi ja samalla lehden talouden kääntämiseksi positiiviseksi usean tappiollisen vuoden jälkeen.

– Tässä yhteydessä haluan nostaa erityisesti esiin AD Emilie Ugglan, joka vastasi lehden ulkoasun suunnittelusta ja jonka luovuus ja osaaminen mahdollistivat onnistumisen kireässä aikataulussa. Lisäksi ilman Demokraatin edellisen päätoimittajan Mikko Salmen tulevaisuudenuskoa ja kovapäisyyttä lehteä ei nykymuodossa olisi, Aunimo kiittelee.

Demokraatti täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Lehti perustettiin Työmies-nimellä vuonna 1895. Uuden Demokraatin juhlanumero ilmestyy 27. helmikuuta. Lehdessä ovat mukana muun muassa pääministeri Sanna Marinin ja EU-komissaari Jutta Urpilaisen erikoishaastattelut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
27.3.2020
Työntekijöille lomautukset, omistajille yli 3 miljoonan euron osingot – ”Vastuuton ja törkeä päätös”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE