Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Diabeetikkojen vuoro osallistua hallituksen taloustalkoisiin – “80 000 suomalaisen omavastuuosuus nousee satoja euroja vuodessa”

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen mielestä hallitus maksattaa diabetespotilailla kohtuuttoman laskun.

SDP:n kansanedustaja ja terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen arvostelee Sipilän hallituksen päätöstä nostaa lääkekorvauksien omavastuuosuutta. Hänen mukaansa erityisesti pienituloisille diabetespotilaille on lankeamassa kohtuuttoman suuri lasku.

– 80 000 suomalaisen omavastuuosuus nousee 100-300 euroa vuodessa. Se on monelle pienituloiselle eläkeläiselle iso raha. Moni ikäihminen joutuu valitsemaan ruoan tai lääkkeiden väliltä, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

– Säästöistä aiheutuvat lisäkustannukset kasvavat todennäköisesti säästöjä suurimmaksi. Hallitukselta puuttuu kyky laskea vaihtoehtoiskustannuksia, ja tämä lakiesitys on yksi esimerkki siitä.

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Kyseessä on jälleen yksi köyhyyttä ja epätasa-arvoa lisäävä lakiesitys.

Suomen Diabetesliiton mukaan säästötoimi kohdistuu kipeimmin iäkkäisiin pienituloisiin diabetespotilaisiin. Mäkisalo-Ropponen on huolissaan kolmen porvaripuolueen moudostaman hallituksen päätöksestä.

– Muutos kohdistuu etenkin alimpaan tuloluokkaan. Kyseessä on siis jälleen yksi köyhyyttä ja epätasa-arvoa lisäävä lakiesitys.

Mäkisalo-Ropponen huomauttaa, että lääkehoidon laiminlyöminen lisää yhteiskunnan kustannuksia monella tavalla.

Lisää aiheesta

– Lääkehoidon kustannukset kasvavat, sillä osa diabetespotilaista todennäköisesti siirtyy täysikorvattavan insuliinihoidon pariin, joka on yhteiskunnalle kalliimpi vaihtoehto ja hoitomuotona vaikeampi toteuttaa.

Mäkisalo-Ropponen varoittaa, että lääkehoidon laiminlyönti heikentää hoitotasapainoa ja tämä johtaa komplikaatioriskin kasvamiseen.

– Komplikaatiot taas nostavat hoitokustannuksia, hän toteaa.

Mäkisalo-Ropposen ohella moni muukin sd-kansanedustaja on arvostellut hallituksen päätöstä leikata diabeetikkojen lääkekorvauksia.

Kansanedustaja Suna Kymäläinen kuvaa esitystä kylmyyydessään jo eettisyyden rajoja koettelevaksi.

– Hallitus on ajautunut tielle, jossa heikoimmilta viedään jälleen, hän sanoo.

Myös Kymäläinen vaati tiistaina omassa kannanotossaan diabeetikkojen oireiden mukaisen hoidon turvaamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE