Talous
12.10.2026 06:06 ・ Päivitetty: 12.10.2026 06:06
Dieselin kalleus tuntuu jo: mitä vuoroja bussiyhtiöt karsivat?
Dieselin yhä nouseva litrahinta pakottaa bussiyhtiöt tarkkaan katsomaan, miten kannattavaa eri bussivuorojen ajaminen on. Jos lippuhintoja ei voi korottaa, reittejä pitää karsia.
Ensimmäisiä vuorojen lopettamisia on jo nähty. Itä-Suomessa liikennöivä perheyritys Savonlinja lopettaa 21. lokakuuta viikonloppuisin ajetut vuorot välillä Kajaani-Iisalmi ja Kajaani-Kuopio.
Jo kesällä karsittiin vuoroja väleillä Joensuu-Lappeenranta ja Joensuu-Jyväskylä, kertoo liiketoimintajohtaja Jukka Komulainen STT:lle.
Nämä vuorot ovat markkinaehtoisia, eli niiden kulut on katettava myydyillä lipuilla. Kilpailutilanne on sen verran kova, että lippujen hintoja ei ole voinut nostaa. Kilpaillulla Joensuu-Kuopio-välillä hintaa on Komulaisen mukaan jopa alennettu.
- Dieselin litrahinta on noussut vuoden sisällä reilut 70 senttiä. Meillä kulutus on kaksi miljoonaa litraa vuodessa, Komulainen suhteuttaa hinnannousun tuomia lisäkustannuksia.
DIESELPOLTTOAINE on viime päivinä maksanut pitkälti yli 2,4 euroa litralta.
Suomen suurimman bussiyhtiön Koiviston Auton liiketoimintajohtaja Joona Hurmerinta kertoo, ettei Koiviston Auton tai samaan konserniin kuuluvan Onnibusin vuoroja ole ainakaan toistaiseksi jouduttu kokonaan lopettamaan dieselin hinnan takia.
- Joudumme tietenkin koko ajan arvioimaan, pystytäänkö kaikki vuorot ajamaan.
Dieselin kallistumisella on ollut merkittävä vaikutus kannattavuuteen. Konsernitasolla vaikutukset ovat tänä vuonna lähempänä kymmentä kuin yhtä miljoonaa euroa, Hurmerinta kuvaa suuruusluokkaa.
Onnibusilla on Hurmerinnan mukaan ollut myynnillisesti hyvä vuosi, mikä on auttanut selviämään dieselkustannuksista.
Joidenkin reittien ja ajankohtien lippujen hintoja on nostettu. Toisaalla hintoja on jopa alennettu, esimerkiksi sarja- ja kausilippuihin tuli juuri opiskelija-alennukset.
MERKITTÄVÄ OSA molempien yhtiöiden liikennöimistä vuoroista on sopimusliikennettä.
Savonlinjassa sen osuus liikevaihdosta on 90 prosenttia.
Komulaisen mukaan talousahdinkoa helpottaisi jo se, jos Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tekisi kesken sopimusvuotta ylimääräisen arvion siitä, onko tukea kuntakeskusten välillä ajetuista vuoroista syytä kasvattaa dieselin hinnannousun vuoksi.
Traficom tarkastelee vain kerran vuodessa, ovatko kustannukset nousseet niin paljon, että tukea olisi nostettava. Tätä indeksiä on tarkasteltu viimeksi tammikuussa eli ennen kuin dieselin hinta lähti maaliskuussa vauhdilla nousuun.
Kaupunkiliikenteessä indeksiä seurataan jopa kuukausittain, Komulainen vertaa.
- On tosi hankala tilanne, että Traficomin korvaus tulee niin pitkällä viiveellä.
Sopimusliikenteellä tarkoitetaan valtion tai kuntien varoin tuettuja vuoroja, joiden ajamisesta on sovittu bussiyhtiön kanssa.
Sopimusliikennettä ajetaan sekä harvaan asutuilla alueilla että paikallis- ja seutuliikenteessä. Siinä tilaaja päättää aikatauluista, reiteistä sekä lippujen hinnoista.
ALAN ETUJÄRJESTÖN Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä laskee, että sopimusliikenteessä pystytään ylipäätään ostamaan vuoroja noin neljännes vähemmän kuin aiemmin, sillä perusrahoitus on pysynyt inflaatiosta huolimatta samana viisi vuotta.
- Tämä tulee näkymään esimerkiksi valtion järjestämässä liikenteessä aika karulla tavalla. Olemassa olevia sopimuksia ei jatketa, ja tulevia sopimuksia arvioidaan tosi tarkkaan sen suhteen, mihin määräraha riittää, Mäkilä sanoo.
YHTIÖT OVAT jo pitkään odottaneet, miten hallitus vastaa dieselin hinnannousuun. Jukka Komulaisen mukaan ratkaisun olisi tultava ja myös vaikutettava nopeasti.
Joona Hurmerinta arvioi, että monissa yrityksissä on kitkuteltu ”vielä kuukausi pärjätään” -tyylillä.
- Sitten aina tulee uusi kuukausi. Missä kohtaa tulee tilanne, että se alkaa isommin vaikuttaa ja rahat loppuvat?
Linja-autoliiton Mäkilä sanoo ymmärtävänsä, että hallituksen mahdollisuudet ovat rajalliset.
Erilaisia veroratkaisuja nopeampi apu olisi, jos hallitus ottaisi muun muassa korona-ajalta tutun tukimallin käyttöön ja jakaisi tilapäisesti suoraa tukea dieseliä paljon käyttäville yrityksille.
- Meillä on jo kertaalleen koeteltu mekanismi, jonka Valtiokonttori pystyy nopeasti toteuttamaan. Alan viesti on, että tarvitaan kuljetustuki ja siihen riittävästi rahoitusta, jotta tämä akuutti kriisi voidaan hoitaa ja jotta yritykset selviävät tämänkin kriisin yli.
Teksti: STT / Merja Könönen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
