Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Dokumentin tekijöitä syytetään Estonian hautarauhan rikkomisesta – oikeudenkäynti alkaa

LEHTIKUVA / AFP
Estonian kyljessä näkyvä repeämä puhuttaa.

Dokumenttisarja Estonia – Mullistava löytö on aiheuttanut keskustelua, koska sen mukaan aluksen kyljessä näkyy aiemmin raportoimaton repeämä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Onnettomuustutkijat Suomesta, Virosta ja Ruotsista selvittävät, pitäisikö Estonian tutkintakomission loppuraportin löydöksiä arvioida uudelleen.

Dokumentin ohjaajaa Henrik Evertssonia ja kameramies Linus Anderssonia syytetään hautarauhan rikkomisesta.

Kansainvälinen toimittajajärjestö Committee to Protect Journalists on kritisoinut syytteitä, koska järjestön mielestä toimittajat vain tekivät työtään.

Ruotsissa alkaa tänään oikeudenkäynti kahta tuoreehkon Estonia-dokumentin tekemiseen osallistunutta miestä vastaan. Heitä syytetään Estonian hylkyä koskevan hautarauhan rikkomisesta.

Dokumentaristi Henrik Evertssonin johtama ryhmä lähetti sukellusrobotin hylylle syksyllä 2019. Viime syksynä esitetyssä tv-dokumentissa kerrottiin tietoja hylyn kyljessä olevasta reiästä.

Tietojen vuoksi hautarauhalakia ollaan Ruotsissa muuttamassa siten, että uudet tutkimussukellukset hylylle ovat mahdollisia.

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut autolautta Estonia upposi syyskuussa 1994. Haverissa kuoli 852 ihmistä, heistä suurin osa ruotsalaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE