Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Dome Karukoski sai kunniatehtävän – Deadline: Ohjaa Tolkienin elämästä kertovan elokuvan

Suomalaisohjaaja Dome Karukoski on valittu ohjaamaan maailman tunnetuimmasta fantasiakirjailijasta J.R.R. Tolkienista kertovaa elämäkerrallista elokuvaa, kertoo viihdesivusto Deadline.

STT on saanut asialle vahvistuksen, mutta ei ole vielä tavoittanut Karukoskea kommentoimaan asiaa.

Karukoski on ohjannut muun muassa elokuvat Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti, Kielletty hedelmä, Napapiirin sankarit, Leijonasydän, Mielensäpahoittaja ja Tom of Finland.

Deadline kertoo, että elokuvaan etsitään parhaillaan näyttelijöitä. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat David Gleeson ja Stephen Beresford.

Deadlinen mukaan elokuva on tutkimusmatka J.R.R. Tolkienin nuoruusvuosiin ja kertoo siitä, kuinka hän löytää ystäviä, rakkauden ja taiteellisen inspiraationsa kaltaistensa hylkiöiden joukosta koulussa.

Ystävyys joutuu kuitenkin koetukselle, kun ensimmäinen maailmansota puhkeaa.

Tapahtumat ovat toimineet myös inspiraationa Tolkienin tunnetuimmille Keski-Maa-aiheisille teoksille kuten Taru sormusten herrasta, Hobitti eli sinne ja takaisin sekä Silmarillion.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE