Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Donald Trumpin kanssa yhteen ottanut Anthony Fauci avautuu

LEHTIKUVA / AFP Graeme Jennings

Yhdysvaltain johtavan tartuntatautiasiantuntijan Anthony Faucin mukaan on vapauttavaa keskittyä tieteeseen ilman pelkoa seurauksista nyt, kun ex-presidentti Donald Trump on jättänyt virkansa. Faucin näkemyksistä kertoi muun muassa uutistoimisto AFP.

Maan tuoreen presidentin Joe Bidenin korkea-arvoisin koronaneuvonantaja Fauci kommentoi asiaa Bidenin hallinnon ensimmäisessä Valkoisen talon koronatilannekatsauksessa.

Fauci oli koronatyöryhmässä myös edellisen hallinnon aikana. Hän joutui useaan otteeseen poikkiteloin Trumpin kanssa.

Torstaina toimittajille puhunutta Faucia pyydettiin vertailemaan kokemustaan edellisen hallinnon ajalta Bidenin tuoreeseen hallintoon. Hän kertoi hänelle tulleen selväksi, että uuden hallinnon aikana aiotaan olla täysin läpinäkyviä, avoimia ja rehellisiä.

Hän arvioi myös, ettei asioiden mennessä pieleen aiota osoitella sormella, vaan korjataan asiat, joissa on epäonnistuttu. Lisäksi hän painotti, että jatkossa kaikki toimet pyritään pohjaamaan tieteeseen.

Faucin mukaan se, että hän voi nousta toimittajien eteen kertomaan siitä, minkä hän tuntee ja antaa tieteen puhua on vapauttava tunne.

Fauci ei iloinnut Trumpin kanssa vänkäämisestä

Tartuntatautiasiantuntija painotti, ettei hän saanut iloa joutuessaan väittämään Trumpille vastaan ja sanoi, ettei hänestä ikinä tuntunut siltä, että asioista voisi sanoa ilman seurauksia.

Edellisen hallinnon aikana Fauci muun muassa kertoi rehellisesti siitä, miten Yhdysvallat oli epäonnistunut saamaan koronaepidemiansa hallintaan. Asiantuntijan rehellisyys vei hänet törmäyskurssille Trumpin kanssa, joka ilmoitti useaan kertaan ennenaikaisesti saaneensa voiton viruksesta. Trump hyökkäsi Faucia vastaan myös Twitterissä.

Trump vähätteli koronapandemian vakavuutta toistuvasti ja presidenttinä ollessaan muun muassa kyseenalaisti kasvomaskien käyttöä ja eristystoimia. Lisäksi hän antoi tukeaan lukuisille ihmelääkkeille, joiden toimivuudesta ei ollut takeita.

Fauci kertoi torstaina joidenkin entisen hallinnon kertomien asioiden olleen epämukavia, sillä ne eivät perustuneet tieteellisiin faktoihin. Esimerkkinä hän viittasi muun muassa väitteisiin malarialääke hydroksiklorokiinin tehosta. Trump oli presidenttinä ollessaan kyseisen lääkkeen puolestapuhuja.

Fauci: Toinen rokoteannos “laittoi kanveesiin”

Uutistoimisto Bloombergin toimittajan Jennifer Jacobsin mukaan Fauci kertoi torstaina myös, että hänen saamansa toinen koronarokoteannos oli “tyrmännyt” hänet vuorokaudeksi. Hän oli saanut toisen annoksen Bidenin virkaanastujaispäivän aattona.

–  Toivoin, etten tulisi liian tyrmätyksi. Mutta tulin (tyrmätyksi) noin 24 tunniksi. Nyt olen kunnossa, Fauci kertoi.

Jacobsin mukaan Fauci oli kertonut kokemuksistaan, kun häneltä oli tiedusteltu, onko hän saanut jo rokotteen toista annosta. Jacobs jatkoi tviitissään Faucin tarkentaneen hänelle tunteneensa tuona aikana olonsa uupuneeksi, viluiseksi ja hieman särkyisäksi, muttei kuitenkaan sairaaksi.

Yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan koronarokotteen toinen annos voi aiheuttaa ihmisille väsymystä ja särkyjä. Muita oireita ovat muun muassa vilunväristykset ja kuume.

Biden: Pandemia pahenee ennen kuin se saadaan hallintaan

Bidenin mukaan koronavainajien määrä Yhdysvalloissa tulee ylittämään puolen miljoonan rajapyykin ensi kuussa. Biden varoitti myös, että pandemia tulee vielä pahenemaan ennen kuin se saadaan hallintaan.

–  Tähän tilanteeseen ei päädytty päivässä, joten suunnan kääntäminenkin tulee kestämään kuukausia. Haluan silti sanoa tämän selvästi: me selviämme tästä ja lyömme pandemian. Ja kansakunnalle, joka odottaa toimia sanon kaikista selvimmin: apua on tulossa, Biden vakuutti uutiskanava CNN:n mukaan

Biden sanoi myös palauttavansa tieteen ja tutkimuksen keskiöön pandemian voittamisessa.

–  Siksi te tulette kuulemaan tulevina viikkoina paljon enemmän asiantuntijoita kuin presidenttiä. Asiantuntijoita, joiden on saatava tehdä työtään ilman pelkoa poliittisesta painostuksesta, presidentti jatkoi.

Bidenin mukaan kaikkien Yhdysvaltoihin saapuvien on myös jäätävä koronakaranteeniin. Lisäksi heille tehdään koronatesti niin lähtömaassa kuin koneesta poistuttaessakin.

Jo Trumpin hallinto määräsi koronatestit pakollisiksi, mutta karanteeni oli vapaaehtoinen.

Yhdysvalloissa on kirjattu eniten koronatartuntoja ja -kuolemia koko maailmassa. Baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Yhdysvalloissa on varmistettu yli 24,6 miljoona tartuntaa ja kirjattu noin 410  000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE