Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Dramaattisen iskun tekijät karkuteillä – taustalla järjestäytynyttä rikollisuutta?

Liikenne oli Turusta Helsinkiin kulkevalla moottoritiellä poikki tuntien ajan, kun poliisi tutki rikospaikkaa.

Arvokuljetusauton ryöstöä Salon Suomusjärvellä yrittäneet olivat torstaina alkuillasta yhä karkuteillä. Dramaattisessa ryöstöyrityksessä ammuttiin arvokuljetusauton tuulilasiin ja ilmeisesti muitakin laukauksia autoa kohti, poliisi kertoi. Tekijät myös uhkailivat tiettävästi räjähteillä.

Poliisin ja arvokuljetusyhtiön mukaan vaikutti siltä, että ryöstäjät jäivät ilman saalista. Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii tapausta törkeän ryöstön yrityksenä.

KRP:n rikosylikomisario Heikki Topi-Hulmi sanoi iltapäivän tiedotustilaisuudessa Turussa poliisin pitävän ilmeisenä, että taustalla on järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisilla ei toistaiseksi ollut tietoa, minne tekijät suuntasivat. Poliisilla ei Topi-Hulmin mukaan vielä ollut myöskään tietoa tekijöiden henkilöllisyydestä, kansalaisuudesta, sukupuolesta tai määrästä.

Ryhmä aseistautuneita rikollisia yritti torstaiaamuna Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä ryöstää turvallisuusyhtiö G4S Suomen arvokuljetusauton. Tekijät pysäyttivät auton tukkimalla sen tien kuorma-autolla. Lisähämminkiä he loivat sytyttämällä henkilöauton tuleen tien varrella.

Arvokuljetusauton kuljettaja oli autossa yksin. Hänet pakotettiin poliisin mukaan aseella uhaten ulos. Kuljettaja ei loukkaantunut iskussa.

Kaikkiaan tekijöillä oli käytössään jopa seitsemän autoa. Yksi paossa käytetyistä pakettiautoista oli vuokrattu viime viikolla väärällä ajokortilla Helsingistä ja jätetty palauttamatta. Auton vuokranneesta firmasta sanottiin STT:lle, että auton vuokrasi “turkistyyppisiin asusteisiin” pukeutunut ja kantasuomalaiselta vaikuttanut noin 60-vuotias nainen.

Poliisi toivoo vihjeitä numeroon 040 371 3177 tai sähköpostitse turku.krp@poliisi.fi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE