Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Duodecim: Asiantuntijat varoittavat valinnanvapausmallin vaaroista: “Potilaat joutuvat pahenevan pallottelun kohteeksi”

Lääketieteellisen aikakauskirja Duodecimin kolumnikirjoittajat kirjoittavat hallituksen kaavailemasta valinnanvapausmallista.

Kirjoittajien joukossa on muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö asettaman sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijaryhmän jäsenet professori Jussi Huttunen ja Martti Kekomäki.

Kirjoittajat toteavat muun muassa, että kustannuskehityksen hallitseminen on yksi hyvinvointisektorin uudistuksen tärkeistä tavoitteista.

“Kansainvälinen kokemus tukee sitä käsitystä, että hoidon saumattomuus eli integraatio, yhteispeli, on keskeisimpiä keinoja turhien hoidon vaiheiden välttämiseksi.”

Arvio hallituksen kaavailemasta valinnanvapausmallista ei ole kuitenkaan järin myönteinen:

“Tuoreeseen valinnanvapauslakiin integraatio on sovitettu kovin kömpelösti ja jopa niin, että palveluiden parempi sujuvuus jää haaveeksi. Ehdotettu ratkaisu tulee todennäköisemmin kasvattamaan kustannuksia.”

“Nykyisen hoitojärjestelmän ainutlaatuiset vahvuudet on säilytettävä.”

Kirjoittajat käyvät läpi esimerkkien avulla, miten Suomessa integraation rakentamista ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Myös sote-uudistuksen viime vuosien vaiheita käydään läpi.

Kesällä 2017 perustuslakivaliokunta näki valinnanvapauslain luonnoksessa pulmia muun muassa yhtiöittämispakossa ja maakuntien oman palvelutuotannon rajaamisessa sekä julkisen hallintotehtävän antamisessa yksityiselle.

“Lakiesitys siirrettiin uudelleen valmisteltavaksi evästyksin, että huomio kiinnitetään pääasiassa luonnoksen perustuslaillisiin pulmiin.”

Kirjoittajat katsovat, että huomiotta on jäänyt se, että vain peruspalveluita koskeva valinnanvapaus rikkoo toiminnan integraatiotavoitteen “mahdollisimman täydellisesti”.

“Tuhoa täydennetään vielä pelkkiä peruspalveluita koskevalla kapitaatiolla, jossa korvaukset määräytyvät listautuneiden potilaiden tai asiakkaiden määrän mukaan, jolloin palveluntuottajien kannusteet vaihtuvat kesken hoitoketjun. Omien kustannusten välttely alkaa kukoistaa ennennäkemättömällä tavalla, kun toimijat alkavat siirrellä hoitovastuita toisilleen omaa taloudellista hyötyään tavoitellen. Suurin hyötyjäryhmä ovat riitoja ja vastuita selvittävät juristit. Potilaat joutuvat pahenevan pallottelun kohteeksi, ja Suomen kansantalous kantaa suurimmat tappiot.”

Duodecimin kolumnistit päättävät toteamalla, että lakiesityksessä näyttäisi olevan muutakin remontoitavaa kuin sen perustuslainvastaisuus.

– Sen vuoksi nykyisen hoitojärjestelmän ainutlaatuiset vahvuudet on säilytettävä huolellisesti seuraavassa lakiluonnoksessa. Kysymys ei ole valinnanvapauden vastustamisesta vaan sen järkevästä toteuttamisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE