Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Eduskunnan futismies, pelinumero 10, uskoo Huuhkajien voittoon – ”Suomi tulee intohimolla ja ehkä voittamisen raivollakin otteluun”

Perjantain polttava kysymys on, varmistaako Suomen jalkapallomaajoukkue itselleen paikan EM-lopputurnaukseen pelaamalla Liechtensteinin suohon. Pitkän linjan jalkapallomies, kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) odottaa illan ottelua jännittyneenä.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

— Itse asiassa on jännittänyt jo muutaman päivän, ja nyt tänään ottelu alkaa pyöriä jo mielessä. Vaikka hyvin tiedetään, että Suomi on poikkeuksellisen vahva ennakkosuosikki, pallo on pyöreä ja vasta kun peli on pelattu, tiedetään, miten käy, Gustafsson kuvailee Demokraatille.

Vaikka ottelussa voi aina tapahtua yllätyksiä, eikä mikään ole koskaan täysin varmaa, lähtee Gustafsson seuraamaan ottelua Töölön jalkapallostadionille luottavaisin mielin.

— Harvoin voin sanoa tällä tavalla, kuin nyt vastaan: olen niin varma Suomen voitosta kuin vain varma voi olla.

Kun Gustafssonilta kysyy odotuksista ja veikkauksista pelin etenemisen suhteen, hän nostaa heti esiin Liechtensteinin vahvasti puolustukseen keskittyvän pelitavan. Maaliverkko ei siis välttämättä heilahda kovin helposti. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Italia onnistui potkaisemaan ensimmäisen maalin vasta 70 peliminuutin kohdalla Liechtensteinin kohdatessaan.

— Minulla on nyt sellainen käsitys, että kyllä Suomi sellaisella intohimolla ja ehkä vähän voittamisen raivollakin tulee otteluun, että uskaltaisin ajatella, että Suomi tekee sen maalinsa aikaisemmin kuin Italia, Gustafsson arvioi.

 

”Meillä on sellainen joukkue, että sen kanssa on hyvä lähteä kesän EM-kisoihin.”

Jukka Gustafsson puhuu jalkapallosta tunteen palolla, eikä minään penkkiurheilijana, vaan pitkän linjan pelaajana ja vaikuttajana. Hän on aikoinaan pelannut SM-tasolla Tampereen Pallo-Veikoissa ja hänet voi edelleen tavata kentältä eduskunnan jalkapallojoukkueen riveissä. Suomen Palloliiton varapuheenjohtajana hän toimi viidentoista vuoden ajan vuoteen 2006.

— Olen nähnyt erittäin läheltä suomalaisen jalkapallon kehityksen, takaiskut ja voitot. Nyt minua erityisesti koskettaa se, että meillä on sellainen joukkue, että sen kanssa on hyvä lähteä kesän EM-kisoihin. Jos voitto tulee, niin kyllä mulla tippa silmässä on, hän sanoo.

Tipan sai linssiin myös aamun lehti. Futisdemarin sydämessä läikähti Helsingin Sanomista Ari Virtasen kolumnia lukiessa.

— Hän kirjoittaa viimeisessä kappaleessa: ”Kovalla työnteolla, tinkimättömyydellä, pelaajien vahvuuksia palvelevalla pelillä ja jopa liikuttavan sosialidemokraattisella yhteishengellä joukkue pesi ensin kasvonsa nöyryyttävien vuosien jälkeen ja raivasi sen jälkeen tiensä EM-kisojen portille.”, Gustafsson lukee ääni hiukan väristen ja sanoja ”liikuttavan sosialidemokraattisella yhteishengellä” painottaen.

Illan ottelu on suomalaiselle jalkapallolle ja sen faneille valtavan iso juttu monin tavoin. Gustafsson toteaa, että vaikkei menestystä rahalla kannatakaan mitata, on illan ottelun voitolla myös taloudellisesti iso merkitys. Palloliitolle arvokisoihin pääsy tarkoittaa 10-15 miljoonan euron tuloa.

 

Eduskunnan jalkapallojoukkue poseerasi pelipaitojen kanssa perjantaina. (Kuva: Johannes Ijäs)

Eduskunnassakin virittäydyttiin tänään illan ottelun tunnelmiin, kuten kuvasta näkyy. Eduskunnan jalkapallojoukkue on hyvin aktiivinen ja Gustafssonin mukaan myös ”erittäin suosittu ja pyydetty” joukkue — haasteotteluita pelataan kymmenisen vuodessa. Sveitsin, Itävallan, Saksan ja Suomen välillä pelataan myös vuotuinen EM-turnaus.

— Minulla on sellainen ennätys niissä, että olen 31 peräkkäistä kertaa ollut turnauksessa aina avauskokoonpanossa pelinumerolla 10.

Gustafsson kertoo, että jatkuvalla pelaamisella pallotuntuma on säilynyt ja tekniikka, jota on harjaannutettu aikoinaan tuhansissa harjoituksissa, on selkäytimessä.

— Kun panen pelivehkeet päälle, tunnen olevani noin 25-30-vuotias, enkä tunne itseäni seitsemänkymppiseksi ollenkaan!

Gustafsson kertoo aiemmin pelanneensa keskikentällä pelinrakentajana — siinä on saanut juosta ja liikkua, hyökätä ja puolustaa. Nyt hän on siirtynyt puolustukseen.

— Vaikka on kohtuullinen juoksukunto, niin pitää tunnustaa realiteetit. Puolustuksessa kokemus, sijoittuminen ja tilanneäly ovat olennaisia — sillä pärjää, kun perustaito on tallella, hän summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE