Politiikka
6.3.2020 19:33 ・ Päivitetty: 9.3.2020 07:48
Eduskunnan koronakohu vie perimmäisten kysymysten äärelle, voiko kansanedustajaa edes pistää karanteeniin? – Matti Vanhanen avaa nyt, mistä on kyse
Torstaina Pariisissa Ranskan kansalliskokouksessa, eli paikallisessa parlamentin alahuoneessa, työmatkalla ollut kansanedustaja on asetettu perjantaina koronakaranteeniin. Kansanedustajan mukana matkalla ollut eduskunnan virkamies on asetettu etätöihin.
Asiasta uutisoi tänään Iltalehti.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) tarkentaa nyt Demokraatille, mistä tilanteessa on kyse.
– Nimiä ei kerrota, on asianomaisten asia, jos haluaa kertoa.
Vanhanen painottaa ensinnä, ettei tiedossa ole mitään tartuntatapausta. Kellään kansanedustajalla ei siis ole todettu koronaa. Välttämättä ei edes altistusta ole tapahtunut, mikä on tärkeä huomata.
– On tietysti tietty mahdollisuus, että on altistunut tartunnalle.
Vanhasen mukaan kansanedustajan kohdalla eduskunnan työterveyslääkärin suositukset ovat ratkaisevia.
– Suositus on se, että virkamies tekisi etätöitä noin viikon ja että edustaja olisi myös kotona. Se on edustajan ja työterveyslääkärin keskenään katsottava, onko se välttämätöntä vai ei, Vanhanen painottaa.
Näin ollen koronakaranteenistakaan ei oikeastaan voida vielä puhua.
Vanhanen sanoo, että kansanedustajalla on kohonnut riski tartunnalle Ranskan kansalliskokouksessa vierailemisen takia. Kansalliskokouksessa on ollut vahvistettuja koronatartuntoja.
– Edustaja ja lääkäri käyvät läpi, keitä hän kansalliskokouksessa tapasi ja sen perusteella pitää todennäköisyyttä arvioida.
Vanhanen muistuttaa, että Ranskan kansalliskokous on iso laitos, jossa on. monessa eri kiinteistössä paljon väkeä.
– Jos käy kokouksessa, ei välttämättä ole minkäänlaisessa kosketuksessa ollut tartunnan saaneeseen. Ei ole tietoa tartunnasta, mutta tietysti kun on käynyt samassa kiinteistökompleksissa, joka tosin on hyvin suuri ja levittäytynyt laajalle ja josta tiedetään että on tartuntatapauksia, niin verrattuna että olisi käynyt vaikkapa Espoossa on korkeampi tartuntariski. Se on hyvä tiedottaa. Itämisajan kuluessa selviää. Kansanedustaja käy asian työterveyslääkärin kanssa läpi. Sitten pitkälti lääkärin suositusten mukaan asianosaiset toimivat.
Voi siis olla, ettei kansanedustaja ole eduskunnasta pois viikkoakaan kuten virkamies.
– Työterveyslääkärin kanssa katsovat mikä on järkevää.
Vertaus rattijuopumusepäilyyn.
Vanhanen sanoo itse sanoneensa viikko sitten, että kansanedustaedustajia ei ”niin sanotusti karanteeniin määrätä”, se on edustajan omassa harkinnassa.
Hän on käynyt tänään asiaa eduskunnan virkamiesten kanssa läpi. Asia on mielenkiintoinen ja hyvin periaatteellinen.
”Kansanedustajaa ei saa estää hoitamasta edustajantointaan”, linjaa maamme perustuslaki. Välitön tulkinta tästä voisi olla se, ettei kansanedustajan karanteeni ole mitenkään mahdollinen.
Asiantuntijoiden kanssa keskusteltuaan Vanhanen kuitenkin toteaa, että tartuntatautilaki voisi antaa terveysviranomaisille mahdolisuuden määrätä kenet hyvänsä karanteeniin.
Tämän päivän tapauksessa tartuntatautilain soveltamisesta ei ole kyse, sillä kansanedustajalla ei ole todettu tartuntaa.
– Sitä ei tässä tapauksessa nyt sovelleta.
Vanhasen mukaan tartuntatautilaki menee kuitenkin sen edelle, että edustajalla olisi oikeus tulla valtiopäiville. Tätä tulkintaa ei ole kuitenkaan vielä varmistettu ja vahvistettu.
– Jos aidosti tulisi sairastumistapauksia, tätä varmaan vielä tätä tulkintaa varmistetaan. Näyttäisi siltä että tartuntatautilaki antaisi mahdollisuuden viranomaisille panna kenet hyvänsä karanteeniin.
Vanhanen antaa myös toisen esimerkin, joka on ollut puheissa asiantuntijoiden kanssa. Jos kansanedustaja tulisi epäillyksi rattijuoppoudesta, poliisilla olisi oikeus viedä hänet verikokeeseen, vaikka edustaja vetoaisi siihen, että hänet pitäisi päästää heti täysistuntoon.
– Tietyissä tilanteissa muut määräykset menevät edelle.
Opposition ja hallituksen voimasuhteet voisivat muuttua.
Entä jos kävisi niin, että iso joukko kansanedustajia, esimerkiksi ison hallituspuolueen eduskuntaryhmä joutuisi karanteeniin. Halvaantuisiko eduskunta ja sen päätöksenteko? Vanhasen mukaan näin ei kävisi. Tilannehan voisi esimerkiksi kääntää hallituksen ja opposition voimasuhteet päälaelleen.
– Puhemies viime kädessä päättää asioiden käsittelyjärjestyksestä. Kyllä sellaisessa tilanteessa ei tultaisi käyttämään satunnaisia enemmistöjä, Matti Vanhanen painottaa.
Vaikka siis äänestykset voisivat jäädä äänestämättä ja niitä lykättäisiin, Vanhasen mukaan eduskunta voi tehdä muutoin perustyötään.
– En vie tätä pidemmälle tätä pohdintaa. Voin vakututaa sen, että joka tapauksesa meillä aina on olemassa eduskunta. Vaikka paikalla olisi vain puhemies johtamassa kokousta, eduskunta voi tehdä päätöksiä. Määrä ei ratkaise, Vanhanen sanoo.
– Jos tulisi poikkeustilanne että osa kansanedustajista estyisi viranomaisten määräyksestä, silloin katsottaisiin miten voitaisiin lykätä päätöksentekoa niin, että eduskunnalla on mahdollisuus osallistua.
Suomalainen järjestelmä ei tunne sitä, että kansanedustajat voisivat osallistua päätöksentekoon etänä esimerkiksi tietoliikenneyhteyksin.
Vanhasen mukaan tämä vaatisi eri päätökset, jopa perustuslain muutokset.
Vanhanen kertoo kysyneensä virkamiehiltä teoreettisesti, olisiko mahdollista, että poikkeustilanteessa voisi osallistua äänestykseen etänä. Mutta vastaus oli siis kielteinen.
– Edustajat istuvat täysistuntosalissa. Siihen ei poikkeuksia ole.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.