Politiikka

Eduskunnan pikkujouluissa käsirysy lähellä – AL: Hakkarainen tunkeutui sinisten ryhmähuoneeseen

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Aamulehden mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tunkeutui sinisten ryhmähuoneeseen eduskunnan pikkujouluissa perjantain vastaisena yönä. Lehden mukaan Hakkarainen alkoi heitellä ryhmähuoneessa olleita alkoholijuomia lattialle.

Aamulehden silminnäkijäkertomusten mukaan Hakkarainen käyttäytyi aggressiivisesti ja uhkaavasti, kun työministeri Jari Lindström (sin.) pyysi häntä poistumaan sinisten ryhmähuoneesta. Lindström yritti puhumalla rauhoitella Hakkaraista, mutta joutui silminnäkijäkuvausten mukaan perääntymään tilanteesta, jotta hänen ja Hakkaraisen välille ei olisi syntynyt käsirysyä.

Hakkarainen pyysi myöhemmin Facebookissa tapahtunutta anteeksi. Hän myönsi käyttäytyneensä sopimattomasti kansanedustajakollegaansa kohtaan.

Hakkarainen ja Lindström olivat viime kesään asti puoluetovereita. Lindström lähti perussuomalaisista irtautuneeseen Siniseen tulevaisuuteen, kun taas Hakkarainen jäi perussuomalaisiin.

Perussuomalaisia edustava oli oksennellut eduskunnan käytävälle.

Eduskunnan pikkujouluissa lääkärikansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) puolestaan kutsuttiin apuun eduskunnan täysistuntosalista torstai-iltana. Toisaalla eduskunnassa epäiltiin alkoholimyrkytystä pikkujouluihin osallistuneella henkilöllä, kertoo Aamulehti.

Lehden mukaan perussuomalaisia edustava henkilö oli oksennellut eduskunnan käytävälle eikä pysynyt pystyssä. Kyse ei ollut kansanedustajasta.

– Kyllähän se tosi ristiriitaiselta tuntuu, että eduskunnassa on käynnissä keskustelu, jossa alkoholin haitoista puhutaan, ja samaan aikaan talossa tapahtuu näin, sanoo Räsänen Aamulehdelle.

Lääkärinä toiminut Räsänen ei voi kertoa tarkemmin yksittäisen potilaan voinnista, koska häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Aamulehden mukaan eduskuntaan tilattiin ambulanssi, johon rajusti oksennellut potilas kannettiin. Aamulehti kirjoittaa, että vahvassa humalatilassa ollutta perussuomalaisten kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista oli pyydetty poistumaan potilaan luota, kun tätä kannettiin ambulanssiin.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat