Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnan täysistunnot alkavat ensi viikolla – näin PS ja siniset istuvat salissa

Elokuussa 2015 eduskuntatalo oli huputettuna remontin vuoksi.

Perussuomalaisten ja sinisten eduskuntaryhmien jäsenet istuvat jatkossakin vierekkäin eduskuntasalissa. Eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi kertoo Demokraatille, että uusi istumajärjestys vahvistettiin eduskunnan täysistunnossa juuri ennen kesätauon alkamista.

– Perussuomalaisten ryhmä ja sinisten ryhmä jakavat perussuomalaisten vanhat istumapaikat siten, että sinisten jäsenet istuvat vasemmalla ja perussuomalaisten jäsenet oikealla puolella eduskuntasalin etuosasta katsottuna.

Perussuomalaisten oikealle puolelle jää siis keskustan eduskuntaryhmä ja sinisten vasemmalle puolelle vihreiden ryhmä.

Järjestyksen muuttamista voi pitää yhteispäätöksenä.

Tuula Kulovesi, kuinka tällaiseen istumajärjestykseen päädyttiin?

– Perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmät keskustelivat asiasta keskenään, ja tämä esitys oli keskustelujen lopputulema. Puhemiesneuvosto on myös käsitellyt esityksen ja myös eduskunnan täysistunto käsitteli sen. Järjestyksen muuttamista voi siis pitää yhteispäätöksenä.

Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyy ensi viikolla, kun tiistaina 5.9. pidetään syksyn ensimmäinen täysistunto remontoidussa eduskuntatalossa.

Lisää aiheesta

Istumajärjestys ei ole syksyn ainoa uudistus, vaan sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi eilen eduskunnan keskuskanslian vahvistaneen uuden vaihtoehto –eduskuntaryhmän nimimuutoksen. Nykyään perussuomalaisista kesäkuun alussa irtautunut eduskuntaryhmä tunnetaan nimellä sininen eduskuntaryhmä (s.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE