Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnan ylimmät virkamiehet esittäneet huolensa, valinnanvapauslaista sittenkin täydentävä esitys? – Saarikko vahvistaa, että asia on auki

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.).

Hallituksen vastine perustuslakivaliokunnan lausuntoon soten valinnanvapauslaista on paraikaa oikeudellisessa arvioinnissa oikeuskanslerinvirastossa. Vastineen valmistumisen aikataulu on perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) nyt kiinni virastosta.

Saarikko ei osannut vielä vahvistaa, tuleeko vastine loppuviikosta. Aiemmin on ollut puhetta, että vastine valmistuisi mahdollisesti perjantaina. Näin on arvioitu sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Me emme ole nyt käyneet sitä sieltä hätistelemään, koska annetaan heille (oikeuskanslerinvirastolle) työrauha, Saarikko sanoi tänään eduskunnassa.

Yksi kiinnostava kysymys on se, julkaiseeko hallitus vastineensa, vai jääkö se salaiseksi.

– Me olemme mielellämme avoimia siitä linjasta, millä vastaamme tähän perustuslakivaliokunnan lausuntoon, mutta käsittääkseni varsinaista vastineen julkistusta sellaisenaan meillä ei ole mahdollista tehdä. Käytän vähän konditionaaleja, koska tämä asia on ollut aika monisyinen ja selvitettävissä. Ehkä se perus polittinen viestini on se, että meillä ei ole ongelmia asian avoimuuden suhteen tai hallitukselle sopii kyllä kantansa julkistaa, jos se vain on muotoseikkojen puolesta mahdollista, Saarikko sanoo.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on vaatinut astetta isompaa avoimuutta. Se tarkoittaisi sitä, että hallitus antaisikin asiasta täydentävän esityksen. Toisin kuin vastinetta, sitä käsiteltäisiin eduskunnan täysistunnossa ja kansanedustajat pääsisivät ottamaan muutoksiin kantaa. Avoinna oli isoja kysymyksiä.

“Selvitämme, mikä on mahdollista, ja sen mukaan sitten tietenkin täytyy toimia.”

Koska perustuslakivaliokunta vaatii niin isoja muutoksia valinnanvapauslakiesitykseen, eduskunnan ylin virkamiesjohto on ollut yhteydessä asiasta valtioneuvostoon. Demokraatti uutisoi asiasta eilen. Virkamiesjohto on pyytänyt tarkastamaan, olisiko perustuslain mukaista antaa asiaan pelkkä vastine. Kysymys on vakava, sillä eduskunnan nykyinen pääsihteeri ei ole aiemmin tällaisiin toimiin ryhtynyt.

Onko mahdollista, että oikeuskansleri suosittelee täydentävää esitystä?

– Tämä on yksi asia, joka on keskustelussa, ministeri Saarikko vastaa.

Eduskunnan virkamiesjohto on kiinnittänyt asiaan huomiota, kuinka vakavaksi näette sen?

– Tämä on asia, jossa pitää tehdä juridinen arvio. Perustuslakivaliokunnan lausuntohan antaa mahdollisuuden siihen, että esitystä tutkaillaan eduskunnan työskentelyn osana vastinemenettelyllä. Tuota kantaa hallitus lähti omassa työssään noudattamaan, kun linjauksiaan alkoi muodostaa, että se vastineella toimisi. Otamme nämä kaikki huomioon vakavasti ja selvitämme, mikä on mahdollista, ja sen mukaan sitten tietenkin täytyy toimia.

Jos hallitus antaisi täydentävän esityksen, soten käsittely siirtyisi eduskunnan täysistuntoon. Tämä saattaisi tarkoittaa myös sitä, että täytyisi käydä uusi lausuntokierros. Asian käsittely venyisi.

Ministeri Saarikko ei ottanut käsittelyaikatauluihin kantaa.

– Koska hallituksen oma lähtökohta on ollut edetä vastineella, hän toisti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE