Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnassa miteltiin urheiluministerien kisamenestyksellä – Arhinmäen sammuminen ponnahti jälleen esiin

Paavo Arhinmäki puhui olympiamenestyksestä eduskunnan täysistunnossa.

Hallituksen vuoden 2018 budjetin lähetekeskustelussa käsiteltiin tiistaina urheilupolitiikkaa. Yksi esiinnouseista aiheista oli huippu-urheilussa pärjääminen. Tällä kertaa keskustelu koski myös urheiluasioista vastaavia ministereitä.

– Urheiluministeri Grahn-Laasosen (kok.) aikana, jos katsoo olympiamenestystä ja vertaa sitä edellisen urheiluministerin aikaiseen olympiamenestykseen, mentiin alaspäin kuin lehmän häntä. Näin kävi myös ministeri Terhon osalta, jos katsotaan yleisurheilun MM-kisamenestystä, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) aloitti.

Ministeri Sampo Terho (s.) vastaa nykyisin hallituksessa urheiluasioista. Edellisten kesäolympialaisten aikana ministerinä oli Arhinmäki itse.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ei malttanut olla menemättä vuoden 2014 Sotshin aikaisiin tapahtumiin. Tuolloin urheiluministeri Arhinmäki “sammui tai väsähti” olympialaisissa Leijonien kultajuhlissa. Hän pahoitteli aikanaan yli mennyttä juhlintaansa.

– Entisen urheiluministeri Grahn-Laasosen aikana ministerit myös juhlivat maltillisemmin menestystä. Mutta itse toivon, että menestys palaa ja juhlat olisivat kuitenkin maltillisempia jatkossakin, Heinonen sanoi tiistaina budjettikeskustelussa.

Arhinmäki kuittasi pikimmiten:

– Edustaja Heinonen on viime aikoina profiloitunut eduskunnassa tiukan ja rajoittavan alkoholipolitiikan kannattajana, joten ymmärrän hänen tuohtumuksensa siitä, että valitettavasti ilta venähti pitkäksi juhlinnassa, mutta luulen, että Suomen kansa kuitenkin mieluummin ottaa mitaleita ja sitten antaa sen mahdollisuuden Heinoselle paheksua tätä kuin toisinpäin, Arhinmäki sanoi Heinosen kiistäessä paheksuneensa.

Keskusteluun osallistui myös kilpapurjehduksen moninkertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavitonen, kansanedustaja Sari Multala (kok.).

– Olisipa hienoa, jos olisi niin yksinkertaista, että ministeriä vaihtamalla meidän urheilumenestyksemme syttyisi uuteen loistoon. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole, ja sen vuoksi pitääkin pohtia tarkasti, mitä pystymme tekemään sen eteen, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE