Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta äänestää hallituksen tiedonannosta – SDP esittää epäluottamusta

Eduskunta äänestää tänään hallituksen työllisyyspolitiikkaa koskevasta tiedonannosta ja hallituksen luottamuksesta.

Eduskunta keskusteli tiedonannosta eilen iltamyöhään asti. SDP esitti tiedonantokeskustelussa hallitukselle epäluottamuslausetta. Vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat keskustelussa äänestävänsä SDP:n rinnalla hallitukselle epäluottamusta.

Perussuomalaset jätti hallitukselle oman epäluottamuslauseensa.

Mainitut oppositiopuolueet kritisoivat eilisessä tiedonantokeskustelussa hallituksen hanketta irtisanomisen helpottamiseksi alle kymmenen työntekijän yrityksissä.

SDP:n Eero Heinäluoman mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on irtisanomislakihankkeellaan kylvänyt työmarkkinoille riidan siemenen, josta on kasvamassa uhka sekä palkansaajien oikeuksille että vakaalle talouden toimintaympäristölle.

– Sipilän hallitus on nyt pahasti väärillä raiteilla. Kun hallituksen pitäisi koota kansakuntaa ja edistää yhteistyötä, tämä hallitus jakaa kansakuntaa ja synnyttää vastakohtaisuuksia, Heinäluoma sanoi.

Hallitus perusteli tulevaa lakiesitystään työllisyysasteen nostamisella. Sipilä painotti hallituksen tiedonantoa esitellessään, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevien vuosien haasteet edellyttävät vähintään 75 prosentin työllisyysastetta nykyisen vajaan 72 prosentin sijaan.

Opposition riveistä puolestaan muistutettiin siitä, että ekonomistit ovat arvioineet irtisanomislain työllisyysvaikutukset olemattomiksi tai parhaimmillaankin vain hyvin vaatimattomiksi.

Hallituksen hanke irtisanomissuojan keventämiseksi pienissä yrityksissä on suututtanut ammattiliitot, jotka ovat panneet toimeen poliittisia työtaistelutoimia, kuten esimerkiksi ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja.

(Korjattu klo 11.35: Toisin kuin jutussa annettiin aiemmin ymmärtää, perussuomalaiset jätti tiistaina hallitukselle oman epäluottamuslauseensa.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE