Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta keskustelee tänään kulttuurista, nouseeko TTT:n rahoitus esiin – Viitanen: “Koko Pirkanmaan kulttuurielämä huolissaan tilanteesta”

Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.)

Eduskunta käy tänään kello 14 alkaen ajankohtaiskeskustelun suomalaisen kulttuurin merkityksestä, kehitystrendeistä ja muuttuvasta toimintaympäristöstä.

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen kertaa, miten aloite keskusteluun syntyi syksyllä spontaanisti salidebatissa. Viitanen nosti esiin muun muassa ajatuksen maksuttomasta museokuukaudesta. Keskustelu laajeni ja lopulta kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru ehdotti ajankohtaiskeskustelua kulttuurista, mitä muun muassa Viitanen kannatti.

– Jo keskustelun kuluessa Kiuru sanoi, että lähtee kirjoittamaan aloitetta. Hän otti pian yhteyttä minuun ja kysyi, voitaisiinko tehdä yhteistyötä. Vain pari päivää meni, että saimme yli 100 nimeä kokoon aloitteeseen. Kiuru keräsi nimiä eduskuntasalin oikealla puolella istuvilta kansanedustajilta ja minä vasemmalta.

Kiuru ja Viitanen ovat molemmat pirkanmaalaisia kansanedustajia. Viitanen on entinen kulttuuri- ja asuntoministeri.

Viime aikoina kulttuurin kentällä on puhuttanut opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijatyöryhmän ehdotus – tosin ei yksimielinen – valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Ryhmän mukaan Tampereen Työväen Teatterin (TTT) kansallisnäyttämön asema tulisi poistaa. Se tarkoittaisi kahden miljoonan euron lovea TTT:n vuosibudjettiin.

Viitanen toteaa, että valtionosuusrakenteen uudistaminen sinänsä on kannattavaa.

– Ylipäätään kulttuuriin kestävä rahoituspohja tulee turvata ja valtionosuusuudistus, joka sinänsä on tarpeellinen, edellyttää kaikkinensa lisää resursseja, muuten ei onnistunutta kokonaisuutta saada aikaan. Kulttuuri ansaitsee tämän satsauksen ja se kannattaa. Kulttuuriin suunnattu panos tuottaa itsensä monin kerroin takaisin.

Sen sijaan TTT:n aseman ja rahoituksen muuttaminen on Viitasen mukaan käsittämätöntä ja myös perusteetonta. Hän muistuttaa, että kyse ei ole vain Tampereesta.

– Tampereen Työväen Teatterin katsojista jopa 40 prosenttia tulee muualta. Päänäyttämö jouduttaisiin sulkemaan, irtisanomisia tulisi useita kymmeniä. Koko Pirkanmaan kulttuurielämä on huolissaan, sillä kaikki näkevät, että päätöksellä olisi isoja välillisiä vaikutuksia.

– On ollut hyvin arvokasta, että kaikki Pirkanmaan kansanedustajat , elinkeinoelämä, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto sekä Aamulehti pääkirjoituksessaan ovat pitäneet TTT:n puolta. Sympatiaa on tullut muutoinkin ympäri maata, Viitanen sanoo ja vaatii, että päätöksestä luovutaan.

Rantapallo ja pingispallo.

Ministeriaikoinaan Viitanen sai torpattua kulttuurin budjettileikkaukset ja sai kehyksiin jopa lisää rahaa. Jo tuolloin hän käytti vertausta, jossa hän kuvasi koko valtion budjetin rantapalloksi. Siihen verrattuna kulttuurin rahoitus on kuin pingispallo.

– Mutta jos pingispallon vetäisi pois rantapallon sisältä, se ei pelastaisi rantapalloa, koska siitä lähtisivät ilmat pois. Eli kulttuuri pienelläkin rahoitusosuudellaan ylläpitää systeemiä ja ihmiset voivat ammentaa yleistä hyvinvointia. Kulttuurilla on laajat heijastusvaikutukset kaikkeen henkisestä hyvinvoinnista alkaen aina talouskasvuun ja luovan työn kautta syntyvään talouteen, Viitanen kuvaa.

Hän mainitsee Pirkanmaan festivaalien 2012–2014 tekemän tutkimuksen, josta ilmeni, että festivaaleilla ja kulttuurikohteissa vierailleet ihmiset toivat Pirkanmaan alueelle 250 miljoonan euron tulot. Niistä noin 140 miljoonaa euroa tuli Pirkanmaan ulkopuolelta.

– Yleisesti SDP:n näkökulmasta okulttuurissa on tärkeää saavutettavuus eli se, että kaikilla on oikeus päästä nauttimaan kulttuurista ja kaikilla on oikeus olla itse luova katsomatta asuinpaikkaa, ikää tai rahapussia. Kulttuurin kynnyksen olla kaikkien kaveri pitää olla matala. Siksi kaikki sellaiset keinot, joilla pystymme tuomaan taidetta ja kulttuuria ihmisten lähelle ovat tärkeitä, Viitanen sanoo ja mainitsee esimerkiksi Tampereen Hervannasta ja Tesomalta monia projekteja, joissa kulttuuria on tuotu lähiöihin ihmisten keskuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE