Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta palasi sote-astialle – “Totuuden hetki on nyt ja se on karumpi kuin uskottekaan”

Eduskunta riiteli torstain kyselytunnilla parhaillaan valiokuntakäsittelyssä olevan soten kustannuksista. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että viimeistään nyt on käynyt selväksi, ettei nykymuotoisesta sote-uudistuksesta tule säästöjä vaan lisää kustannuksia.

– Meillä on monella sektorilla tarve vahvistaa ja kehittää ihmisten palveluita. Siitä huolimatta maan hallitus valtionvarainministeri Petteri Orpon suulla sanoi, että kustannuksia tullaan leikkaamaan pakolla nykytasosta, Rinne sanoi.

Leikkauksista seuraisi Rinteen mukaan palveluiden laadun ja saatavuuden heikkeneminen.

– Pääministeri Sipilä, milloin teille on selvinnyt, että hallituksen sote-uudistus on muuttunut jättimäiseksi leikkaustoimenpiteeksi, jossa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluja joudutaan heikentämään ja toimipaikkaverkostoja karsimaan, Rinne kysyi.

Sipilä ei vastauksessaan tunnustanut asian selvinneen hänelle missään vaiheessa. Sen sijaan Sipilä vakuutti uudistuksen hillitsevän sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua tulevan kymmenen vuoden kuluessa noin kolmella miljardilla eurolla.

– Jos emme tee mitään, kustannukset tulevat kasvamaan nykyisestä noin 18,5 miljardista noin 24 miljardiin saakka, Sipilä sanoi ja uskoi kustannusten kasvun hillitsemisen olevan parhaimmillaan enemmäkin kuin kolme miljardia.

“Se piti valmistella maksoi mitä maksoi. Ja sehän maksaa.”

Timo Harakka (sd.) huomautti, että eduskunnan valtionvarainvaliokunta kuunteli sataa asiantuntijaa ja kuulemisten perusteella kävi ilmi, että uudistus aiheuttaa varmemmin kolmen miljardin euron lisäkustannukset kuin kolmen miljardin säästöt.

Kunnollinen vaikutusarvio jätettiin Harakan mukaan kuitenkin tekemättä poliittisista syistä.

– Kun ensin keskusta sai maakuntamallin ja kokoomus markkinamallin, niin se oli lukittu jo ennalta. Se piti valmistella maksoi mitä maksoi. Ja sehän maksaa. Totuuden hetki on nyt ja se on karumpi kuin uskottekaan, Harakka sanoi.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmetteli puheenvuorossaan, mistä kuplasta pääministeri Sipilä on ammentanut optimisminsa, kun kuluneen viikon aikana muun muassa talouspolitiikan arviointineuvosto on pitänyt soten säästötavoitteita epärealistisina.

– Te kuitenkin pidätte kiinni rahoituslain 6. pykälästä ja riippumatta siitä tuleeko säästöä, te leikkaatte rahoitusta niin paljon, että se vastaa kaikkien Suomen terveyskeskusten ja vanhustenhuollon kustannuksia yhtenä vuonna yhteensä. Kuinka kauan aiotte pääministeri pitää kiinni tästä virheestä? Lindtman kysyi.

Sipilä tähdensi sote-kustannusten nousevan kymmenessä vuodessa kahdella miljardilla, jos mitään ei tehdä. Hän piti myös kiinni näkemyksestään, ettei uudistuksessa ole kyseessä leikkauksista vaan kustannusten kasvun hillitsemisestä.

“Jokainen puolue tässä salissa on myös yrittänyt toteuttaa sote-uudistusta.”

– Kaikissa asiantuntija-arvioissa lähdetään siitä, että uudistukseen liittyy riskejä, jos toimeenpanoa ei tehdä kunnolla. Emme mitenkään voi näitä riskejä estää. Kustannusten hillintään on riittävästi potentiaalia, kun toimeenpanolle annetaan riittävä tuki eduskunnasta, Sipilä sanoi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen toi esille, että sotea on yritetty ennenkin uudistaa. Kaikkosen mukaan asialla ovat olleet kaikki viimeiset kuusi hallitusta.

– Jokainen puolue tässä salissa on myös yrittänyt toteuttaa sote-uudistusta, Kaikkonen sanoi.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto toivoi, että pääministeri voisi todeta, että maakuntavaaleja tullaan siirtämään. Lisäksi hän kysyi mihin lukuihin ja konkretiaan soten kustannuslaskelmat perustuvat.

– Ainoa yritys vastata tähän kysymykseen oli valtionvarainministeriön ykkösvirkahenkilön muistio, jonka hattaranumeroissa menevät tavoitteet ja keinot täysin sekaisin, Aalto sanoi ja viittasi valtiosihteeri Martti Hetemäen kohua herättäneeseen mietintöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE